Pöytyäläispariskunnan laiminlyönnin tutkinta jatkuu

0

PÖYTYÄ. Lounais-Suomen poliisi jatkaa Pöytyällä tapahtuneen iäkkään pariskunnan mahdollista laiminlyöntiä. Esitutkinnan on määrä valmistua syksyllä.

Kyse on syyskuussa Pöytyällä ilmi tulleesta tapauksesta, jossa 87-vuotiaan naisen ja hänen omaishoitajanaan toimineen 76-vuotiaan miehen epäillään tulleen vakavasti laiminlyödyksi. Pariskunnalla ei ollut kotihoidon asiakkuutta, mutta heidän avuntarpeensa oli tunnistettu, ja kotihoito oli käynyt akuutisti heidän luonaan.

Kotihoidon viimeisen käynnin jälkeen ehti kulua kymmenen päivää, kun kukaan ei tavoittanut pariskuntaa – ei ovella käymällä, eikä soittamalla. Kun poliisi hälytettiin paikalle 7. syyskuuta, nainen löytyi kotoaan menehtyneenä ja mies hyvin huonokuntoisena. Poliisi käynnisti asiassa esitutkinnan.

–Tapausta on tutkittu pelastustoiminnan laiminlyöntinä, ja epäillyn asemassa on ollut neljä kotihoidon edustajaa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Valtteri Kemppi kertoo poliisin tiedotteessa.

Esitutkinnan edetessä rikosnimikkeitä tulee todennäköisesti lisää. Kempin mukaan myös epäiltyjen osalta saattaa tapahtua muutoksia. Esitutkinta-aineiston ja Valviralta (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto) pyydetyn lausunnon perusteella poliisi tekee parhaillaan rikosoikeudellista arviointia.

–Rikosepäily joidenkin henkilöiden osalta mahdollisesti päättyy. Vastaavasti asiassa tullaan mahdollisesti kuulemaan uusia epäiltyjä, Kemppi arvioi.

Poliisi ei tässä vaiheessa voi esitutkintaa vaarantamatta kommentoida tarkemmin, keihin mahdolliset uudet rikosepäilyt kohdistuvat tai mitä mahdollisia rikosnimikkeitä asiassa tullaan vielä esittämään.

–Nimikkeet tarkentuvat lisäkuulustelujen myötä, Kemppi sanoo.

Poliisi tiedottaa asiasta lisää aikaisintaan heinäkuussa. Esitutkinnan on määrä valmistua syksyn aikana.