Tuleeko Varhasta Varpa?

0

Varsinais-Suomen hyvinvointialueella ei mene nyt kovin hyvin. Sen asiakaskunta, sen enempää kuin työntekijäkuntakaan, ei anna kehuja tähän mennessä tehdyille ratkaisuille. Ei paljon naurata, jos hyvinvointialueesta tuleekin pahoinvointialue.

Pyyhkeitä on tullut varsinkin palveluiden yhtenäistämisestä. Kuten kaikki muistamme, tarkoituksena on löytää hyvinvointialueen parhaat käytännöt ja siirtää ne osaksi koko hyvinvointialuetta. Tässä ollaan onnistumassa osittain. Palveluita yhtenäistetään, mutta se näyttää tapahtuvan ei parhaimman, vaan halvimman mallin mukaisesti. Ei ihan sitä, mitä alun perin oli tarkoitus, mutta jostainhan pitää säästää.

Pettynyttä väkeä on myös ns. suorittavassa portaassa. Varhan odotettiin tuovan alueelle lisää hoitajia, sosiaalityöntekijöitä ja muita varsinaisen asiakastyön osaajia, mutta heidän sijastaan on kasvatettu pomoporrasta.

Hallinnon yläportaalla on tähän kuitenkin (ainakin omasta mielestään) pätevä selitys: työntekijäporras katsoo asiaa väärästä näkövinkkelistä.

Ennen kuin voidaan keskittyä hoitajien, lääkäreiden tai sosiaalityöntekijöiden rekrytoinnin tehostamiseen, pitää saada pomoporras kuntoon. Varha tarvitsee kuulemma asiantuntijajohtajia, jollaisia kunnissa ei aikaisemmin ole ollut. Mieleen hiipii ihmetys siitä, kuinka nämä asiantuntijatehtävät on aikaisemmin hoidettu. Ettei vaan johtovirkojen lisääntymiseen vaikuttaisi myös Parkinsonin laki: eli jos tietyllä tehtäväalueella työskentelee kaksi samanarvoista johtajaa, heille tarvitaan uusi yhteinen pomo.

Kaikki ei siis välttämättä ole mennyt ihan putkeen. Siksipä Varha on kysynyt alueensa asukkailta, mitä nämä haluaisivat Varhan palvelustrategialta. Tosin kaikki eivät välttämättä koko kyselyä edes huomanneet, mutta ei se mitään, vastasihan siihen kuitenkin noin 5200 henkilöä ja se on sentään yli prosentti hyvinvointialueen väkiluvusta. Varsin maltilliseen vastausprosenttiin saattoi vaikuttaa se, että kyselyyn pystyi vastaamaan vain verkossa ja vain noin kahden viikon ajan.

Vastauksista oltiin joka tapauksessa ilahtuneita ja niiden pohjalta voidaan suunnitella uusi strategiakysely. Diginä, totta kai.

toimittaja evp.
Päivi Perkiö
phperkio@gmail.com