Kun on puolitoista vuotta asunut keskellä taloremonttia ilman isompia moderneja mukavuuksia, kuten kunnon keittiötä, kylpyhuonetta ja vessaa, alkaa tilanne olla ikään kuin normaali. ”Tällaista tämä meidän elämä on”, saatan todeta, kun olen käynyt suihkussa hevosten pesupaikalla puutarhaletku suihkunani. Letkun suuttimessa on kyllä erilaisia toimintoja, mutta spa-kokemus on siitä kaukana – varsinkin pakkasella. Talvella huussin nopeasti täyttyvä kakkalaari on niin jäässä, että sen tyhjentäminen vaatii astian viemisen ensin lämpimään, jotta tavara lähtee irti. Ja tietenkin tuossa kohtaa on jo kova hätä.
Ruuan laittaminen on ollut hyvin yksipuolista, sillä juoksevan veden puute ja viemärin uupuminen ovat hankaloittanut kulinarististen nautintojen luomista. Yksipaikkainen induktiolevy on toiminut lähinnä jauhelihakastikkeen ja munakkaiden alttarina. Leipää, puuroa ja simppeleitä juttuja on syöty pitkään kertakäyttöastioista, sillä tiskaaminen on ollut haasteellista. Pienenä vesiviemärinä on toiminut vanhan ilmastointilaitteen kondensioveden poistoputki, johon teippasin kiinni tratin. Silti elämä on sujunut ja melko rankassa arjessa on ollut säännöllisiä onnen läikähdyksiä. Tyytyväisyyttä tavallisuuteen ja eräänlaista paluuta todellisuuteen. Eloa on eletty paljon ulkona.
Kun taloon tuli vessanpönttö ja suihku, tuntui jotenkin oudolta. Pitääkö nyt alkaa elämään tasokkaampaa eloa? Jotenkaan ne eivät tuoneet valtavaa muutosta, sillä käyn itse mielelläni edelleen huussissa ja olenpa tainnut käydä kaksi kertaa letkusuihkussa hevosten pesupaikallakin oikean suihkun tulon jälkeen.
Kaiken tämän keskellä olen mielenkiinnolla kuunnellut tuttavien puheita heidän tarpeistaan ja haaveistaan; haaveillaan asioista, joiden saaminen tekisi onnelliseksi. Olen kuunnellut, mitä tuttavat ovat ostaneet ja mitä he aikovat hommata seuraavaksi. Autoissa täytyy olla kaistavahti, viinejä ei voi valita Alkon alahyllyltä, vaatteissa pitää olla tietty kallis logo ja hotellissakin täytyy olla hieman parempi huoneluokka.
Kun totutamme itsemme tiettyyn elintasoon, siitä tulee standardiluokan kokemus. Sen jälkeen monella on halu kohottaa itsensäkin entistä korkeampaan luokkaan. Osaako sitten siihenkään olla tyytyväinen? Vähempi on parempi, sitä paitsi huussista aukeaa näköala, jota ei kovin monesta posliinikopista löydy.
toimituksen avustaja
Tuomas Honkasalo
tuoveli@gmail.com