Valasrannan Tanssileiri nostaa Yläneen viikoksi maailmankartalle

0
Pyhäjärven rantaan pystytetyssä teltassa oli tunnelmallista opetella tanssiaskeleiden saloja tanssiopettaja Jussi Kaksosen vetämänä. (Kuva: Tuomas Honkasalo).

PÖYTYÄ/Yläne . Sunnuntaina päättyväYläneen jokakesäinensuurtapahtuma Valasrannan tanssileiri on kerännyt taas tanssikansan paikkakunnalle. Suomen Tanssipuodin masinoima tanssitapahtuma vetää tanssikansaa Yläneelle ympäri Suomen magneetin lailla.

–Ensimmäisenä Perjantaina paikalla oli tuhat ihmistä ja lauantaina määrän odotettiin vähintään tuplaantuvan, arvioi Tanssipuodin toimitusjohtaja Niina Tammelin .

Tuhansien tanssijoiden massa näkyy monella tapaa Yläneen katukuvassa. Kaupan kassakone laulaa ja autoja pörrää katukuvassa normaalia huomattavasti enemmän. Yläneen yhtenäiskoululla on omat tanssipajansa ja Valasrannalla yhteensä neljä eri tanssipistettä, joista kaksi isoissa teltoissa.

Tanssituntien määrä on niin suuri, että heikompia hurjistuttaa. Pelkästään lauantainpäivän tuntien määrä oli 30 eri tuntia, joista sai oman fiiliksen ja taitotason mukaan valita esimerkiksi cha cha chan, fuskun, boleron, tangon tai bachatan askelten ja fiiliksen opettelua.

–Meillä ei pelkästään hinkata tekniikkaa. Osa haluaa parantaa tekniikkaansa oikein tosissaan, kun taas toiset saapuvat paikalle ihan vaan fiilistelemään ja sosiaalisista syistä. Osa vuokraa mökin jostain läheltä ja tulevat joka ilta vain iltatansseihin, Tammelin kertoi.

Tanssileirille myydään päivälippujen lisäksi kaikenlaisia muitakin lippuvariaatioita. Sitkeimmät pyörittelijät ostavat sissipassin, jolla pääsee kaikille tunneille yli viikon ajan.

Ahti-Hallbergia odotettiin

Ensimmäisen lauantain odotetuin tanssipaja tuntui selkeästi olevan Helena Ahti-Hallbergin vetämät cha cha chaa-pajat. Ensimmäistä kertaa Valasrannan tanssileirillä opettamassa ollut Ahti-Hallberg tunnusti hieman jännittävänsä.

–Olen ollut etuoikeutettu, kun saan tehdä tanssia ammatikseni. Yleensä opetan muutaman parin kilpatanssiryhmiä, mutta teitä on täällä valtava määrä, Ahti-Hallberg tunnusti ensimmäisen tunnin aluksi.

–Suomalaisen tanssilavakulttuurin rikkaus on, että täällä oikeasti tanssitaan muutakin kuin vaan hidasta valssia ja vaihtoaskelta. Jokainen löytää oman suosikkinsa ja tanssileirillätunne vain vahvistuu, Ahti-Hallberg kertoi ennen ensimmäisten tuntien vetämistä.

Televisiojulkisuus on tuonut Ahti-Hallbergin kasvot kaikille suomalaisille tutuksi Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kautta.

–Julkisuus ei ole oikeastaan vaikuttanut työmäärääni millään tavalla. Päinvastoin olen joutunut raivaamaan kuvauskaudella sunnuntait vapaaksi kalenteristani, Ahti-Hallberg kumoaa mielikuvan, että julkisuus toisi lisää töitä.

Uusikaupunkilaiset Päivi Uusisaari , Tarja Elo ja Pekka Virolainen ovat käyneet tanssileirillä niin monta vuotta, että ovat jo osan unohtaneetkin.

–Tanssileirille vetää tanssimisen ilo, sosiaaliset suhteen ja kaverit. Täällä on vaan niin hauskaa, Uusisaari hehkutti.

–Tämän voi ottaa sosiaalisena tapahtumana tai edistää omia taitojaan. Mutta onhan tässä paljon kaikkea muuta kivaa. Joskus meillä oli täällä mökki ja vedettiin ihan hulluna joka päivä, naurahti Virolainen.

Yläneläiset vuokraisäntinä – ja emäntinä

Tammelin on todella tyytyväinen Yläneen kuntaan ja yläneläisiin.

–Tämä on ainoa paikka, jossa tanssileirin voi järjestää. Puitteet ovat mahtavat ja Kulhuan paakarin pitopalvelu tekee joka vuosi ihmeitä, Tammelin hehkutti.

Jotain toiveitakin tietenkin löytyy, sillä eihän maailma ole valmis.

–Majoitustilaa Yläneen seudulla on liian vähän meidän tarpeisiimme. Sitä menisi tosi paljonkin. Tämä vuonna laitoin viestiä Yläneen Facebook-ryhmään ja kyselin, josko ihmisillä olisi kiinnostusta vuokrata kotejaan tai mökkejään tapahtuman aikana. Sainkin monia yhteydenottoja ja käsittääkseni kaikki kohteet menivät vuokralle. Me toimimme tässä vaan välittäjänä eli olimme ikään kuin Yläneen Airbnb, paitsi me emme ottaneet mitään maksua. Tämä on vaan palvelua, Tammelin naurahti.