Pöytyän vanha seurakuntatalo suojeltiin 1990-luvun lopulla. Päätös herätti jo silloin vahvoja mielipiteitä puolesta ja vastaan. Rakennus on suunniteltu Alvar Aallon toimistossa, mutta on epävarmaan, kuinka paljon siinä näkyy Alvar tai Aino Aallon kädenjälki. Se on kuitenkin varmaa, että nyt rakennuksessa näkyy ajan jälki.
Suojelupäätös estää rakennuksen purkamisen, mutta rakennuksesta huolehtimista ei käytännössä valvota. Suojellusta rakennuksesta voi tehdä vaikka Khronoksen talon eli ajan asumuksen ja antaa sen rapistua. Jo nyt rakennuksen kunto on sellainen, että sen korjaaminen takaisin aktiivikäyttöön vaatisi melkoisesti varoja.
Seurakuntatalon rapistuminen on vain yksi esimerkki siitä, millaisiin vaikeuksiin kirkon jäsenmäärän vähenemisestä johtuvat taloudelliset ongelmat johtavat. Vaikka seurakunnat hoitavat kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennuskantaa, seurakuntien tärkein tehtävä ei ole pitää huolta rakennuksista vaan ihmisistä. Monessa seurakunnassa onkin lähdetty siitä, että tulevaisuudessa kirkoissa järjestetään paljon sellaista toimintaa, jota varten on nykyisin omat tilansa.
Mitä tulee rakennusten suojeluun laajemminkin, on nurinkurista, että suojelupäätöksiä tekevien viranomaisten ei tarvitse olla lainkaan huolissaan siitä, kuka suojelusta koituvat kustannukset maksaa. Jos rahaa suojeltujen rakennusten kunnossapitoon ei ole, tuloksena on vain lisää rapistuvia rakennuksia.