Naurun loppu

0

Nainen tanssi videolla mehulasi kädessään ja tekstitys kertoi naisen muuttuneen pirteämmäksi, kun hän oli vaihtanut kahvin appelsiinimehuun. Lääkärin mukaan muutos johtuu appelsiinin terveysvaikutuksista, nainen kuitenkin arveli muutoksen johtuvan vodkasta. Minua nauratti, monta muuta ei. Videon kommenttien perusteella ymmärsin olevani ääliö, joka nauraa vanhoille ja vahingollisille vitseille.

Tietenkään päihteiden käyttöä ei pidä ihannoida. Mutta tokkopa sentään päihdeongelmia ratkaistaan paheksumalla vitsailua. Sen sijaan arvelen nykyisessä ylitiedostavassa ilmapiirissä väreilevän tätä nykyä niin paljon närkästelyä ja loukkaantumista tai sen uhkaa, että hymyt ovat vaarassa hyytyä ja nauru loppua.

Ensimmäisten ”somevauvojen” uutisoitiin aikuistuneen. Uutisen kommenttikenttä oli täynnä paheksuntaa niitä vanhempia kohtaa, jotka jakavat kuvia lapsistaan. Ihmettelisin, mitä pahaa on söpöissä naperokuvissa, ellei eräs kommentoija olisi kertonut kettuuntuvansa, jos somesta tulee vastaan kuva itsestä vauvaikäisenä vaipoissa.

Ehkä olen väärässä, kun kuvittelen, ettei kenenkään uskottavuus kärsi vauvaiän vaippakuvista. Kenties olen outo, kun en osaisi nolostua, vaikka vanhempani olisivat jakaneet minusta itkupotkuraivarivideoita. Paitsi tietenkin, jos se video olisi eilen kuvattu.

Myönnän myös olevani jäävi asiaa arvioimaan, koska olen usein tälläkin palstalla kirjoittanut lasteni edesottamuksista. Palautteen perusteella näihin kirjoituksiin on kuitenkin samaistuttu ja kirjoituksista on ollut lukijoille iloa. En siis edelleenkään osaa ajatella, että lasten kuvia tai tarinoita jakamalla aiheuttaa vain jotain pahaa. Päinvastoin ajattelen, että iloiset ja hauskat kuvat voivat tuoda hyvää mieltä muillekin. Ja hyvää mieltä ei tässä itseensä käpertyneessä ankeassa ajassa ole liikaa tarjolla.

Vaaroja somessa toki piilee ja siksi on syytä tarkkaan harkita, mitä ja minne jakaa. Mutta jos ilman sen suurempaa syytä harmistuu pelkästään ajatuksesta, että itsestä on julkaistu kuvia lapsena, kannattaa ehkä kävellä peilin eteen ja kokeilla, miltä itselle hymyileminen tuntuisi.

Itselle nauramistakin kannattaa opetella, elämästä tulee sillä tavoin huomattavasti keveämpää. On se ympäristöystävällisempääkin. Eikä itselle tarvitse nauraa ilkeästi ja pilkallisesti, vaan sen voi tehdä sallivan hyväksyvästi. Ihan samoin kuin nauramme lasten hassuille jutuille. Naurua, ja jopa huonoja vitsejä, tämä maailma enemmän kaipaa kuin ryppyotsaista elämänpelkoa.

toimittaja
Marika Timonen
marika.timonen@avl.fi