AURA. Jarno Koivusen elämä on ollut yhtä seiväshyppyä. Wilma Murron valmentajana parhaiten tunnettu Koivunen aloitti oman urheilu-uransa Perttelissä.
–Perttelin Peikoissa ei ollut seiväshypyssä edustajaa ja valmentaja kyseli, olisinko kiinnostunut. Viehätyin lajista, joka on todella monipuolinen. Lajissa on myös läsnä vaaran elementti, minkä vuoksi hypätessä kokee voittaneensa itsensä, Aurassa asuva Koivunen kertoo.
Yleisurheilun rehti meininki viehättää Koivusta.
–Kaikki haluavat, että paras voittaa, Koivunen tiivistää.
Suurimman osan eli kymmenkunta vuotta omasta urheilu-urastaan Koivunen edusti Kosken Kaikua. Parhaaksi saavutukseksi jäi yksi hallisuomenmestaruus, ennätykseksi 5.35. Oma ura päättyi vuonna 2004 Kalevan kisoihin. Vaaran elementistäkin tuli kokemusta viiden nilkkaleikkauksen verran.
Siirtyminen urheilijasta valmentajaksi sujui kivuttomasti. Uran lopettamisen aikoihin Koivusella oli jo kuusi vuotta valmennustehtäviä takanaan.
Valmentajana Koivunen on saavuttanut paljon enemmän kuin urheilijana. Menestyminen urheilijana ja menestyminen valmentajana vaativatkin ihmiseltä erilaisia ominaisuuksia.
–Hyvästä urheilijasta ei useinkaan tule hyvää valmentajaa. Urheilijan pitää keskittyä itseensä, mutta valmentaja katsoo asioita toisen ihmisen kautta. Korkealla tasolla valmentaminen on myös paljon sitä, että pitää urheilijan ympärillä olevan tiimin kasassa ja ilmapiirin hyvänä. Hyvällä valmentajalla on hyvät sosiaaliset taidot, Koivunen kuvaa.
Pitkää pinnaa vaaditaan
Hyvä valmentaja on yrittäjähenkinen. Koskaan ei saa olla tyytyväinen ja luulla että nyt osaan homman. Pitkää pinnaa ja hyviä hermoja vaaditaan.
–Pitää nähdä kymmenen vuoden päähän, että mitä valmennettavasta voi kehittyä. Hyviä hermoja vaaditaan silloin kun tulee mediassa haukkuja. 90–prosenttisesti valmentamisessa on kuitenkin kyse epäonnistumisesta, Koivunen tiivistää.
Wilma Murron kanssa Jarno Koivunen on käynyt pitkän tien.
–Wilma tuli yhdeksänvuotiaana Turkuun seiväskouluun, jota pidin. Varsinaisesti aloitin Wilman valmentajana, kun hän aloitti urheilulukiossa. Siitä homma lähtikin edistymään kovaa laukkaa ja 17-vuotiaana Murto hyppäsi jo nuorten maailmanennätyksen 471, Koivunen kertoo.
Menestyksestä seurasi myös paljon paineita ja Murto paransi ennätystään vasta viisi vuotta myöhemmin. Toisaalta nuorena tullut menestys toi yhteistyökumppaneita, joiden avulla urheilu-uraa saattoi jatkaa täysipainoisesti.
–Suomalaisessa järjestelmässä urheilulukiot ovat hieno asia, mutta niiden jälkeen tulee monille vaikea aika, jos ei ole vielä sellaista menestystä, joka mahdollistaisi ammattimaisen harjoittelun, Koivunen muistuttaa.
Laji muuttunut
Murron vahvuuksia ovat Koivusen mukaan muun muassa hyvä voiman tuotto. Siitä on hyötyä muutoksessa, joka lajissa on tapahtunut.
–Seiväshypystä on kymmenessä vuodessa tullut paljon enemmän teholaji. Nykyisin lähes kaikilla hyppääjillä tekniikka on kunnossa, mutta teho ja nopeus erottavat. Siksi tuloksetkin ovat nousseet, Koivunen sanoo.
Valmentaja elää urheilijan rinnalla niin harjoituksissa kuin kisoissa. Matkapäiviä tulee lähes sata vuodessa.
Koivusen ja Murron valmennussuhteessa tuli tauko vuonna 2018 ja Murto kokeili useampiakin valmentajia lyhyen ajan sisään, mutta palasi pian Koivusen leiriin.
–Oli vaihe, missä oli hyvä katsoa muitakin. Välit pysyivät kuitenkin hyvinä, mistä kertoo sekin, että tauon jälkeen yhteistyö jatkui, Koivunen sanoo.
Kun urheilija kasvaa lapsesta aikuiseksi, valmentajan ja urheilijan suhde muuttuu.
–Kun urheilija aikuistuu, kyse on enemmän ajatustenvaihdosta. Valmentajan tavoite on, että urheilija tietää mitä hypyssä tapahtui.
Hyviä hetkiä
Koivusen ja Murron yhteistyö on yksi suomalaisen seiväshypyn tuloksekkaimmista. Lokakuun puolivälissä Wilma Murto palkittiin Vuoden yleisurheilijana Suomen urheiluliiton gaalassa Helsingissä. Titteli oli toinen perättäinen.
Valinta kruunasi komean vuoden. Viime kesänä Suomi pidätteli henkeään Murron hypätessä MM-pronssia ja kausi meni muutenkin hienosti.
Valmentaja elää mukana urheilijan rinnalla huippuhetkissä, mutta hyviä hetkiä on muitakin.
–Matkan varrelle tulee hetkiä, jolloin huomaa, että on menty eteenpäin. Ne motivoivat, Jarno Koivunen sanoo.