Höntsätanhu on kunnon laji – Tanhuta voi ilman punapauloja ja kansallispukujakin

0
Reetta Kinnari ja Elina Vainio tanssivat hymyssä suin, vaikka höntsätanhussa tulikin hiki. Hanna Paasivirta ja Heini Yli-Liipola ovat selin kameraan. Kuva: Tuomas Honkasalo

KOSKI. Kosken Nuortentuvalla soi kansanmusiikki ja salissa näkyy pyöriviä ja tanssahtelevia ihmisiä. Punapaulat ja kansallispuvut on jätetty kotiin. Paikalla ei viljellä vanhoillisia asenteita siitä, että tanhuaminen olisi kuolevaa kansanperinnettä. Kaikkea muuta.

Höntsätanhu tuo kansantanssit matalalla kynnyksellä jokaisen kokeiltaviksi. Kaiken lisäksi tanhutessa kunto kohenee.

–Mietin taannoin, että on olemassa höntsäsählyä ja höntsälentopalloa, niin miksei sitten voisi olla myös höntsätanhua. Siitä se ajatus lähti ja nyt ollaan oltu ensimmäistä kertaa koolla. Alkuun vähän kyllä jännitti, että tuleeko tänne joku. Koitin sitten suunnitella vähän sellaista tanssia, joka toimisi kaikenlaiselle ihmismäärälle, kertoi idean äiti Taina Salminen Kosken Nuorisoseurasta.

Turhaan Salminen jännitti, sillä paikalle porhalsi ihmisiä enemmän kuin Salmisella on sormia.

–Tästä on hyvä aloittaa. Höntsätanhua on nyt kerran kuussa. Tässä on sellainen avoimuuden periaate, että voi tulla kerran katsomaan ja käydä silloin tällöin tai tulla joka kerta. Tämä ei sido mihinkään, Salminen selvitti.

Höntsätanhuporukka ei siis ole lähdössä tanhun MM-kisoihin, vaan nautiskelee oppimisesta Nuortentuvalla.

–Tanhuaminen on vaan niin kivaa, että haluan jakaa tätä myös muiden kanssa, Salminen kertoi hymyillen.

Taina Salminen (oik.) seurasi ja ohjeisti höntsätanhuajia tanssikuvioihin. –Alkuun mentiin tosi simppeleillä kuvioilla, mutta lopussa oli jo sitten hieman haastettakin. Joku sanoikin, että oliko tämä alkutanssi näin yksinkertainen, kun se kerrattiin lopuksi hieman haasteellisemman tanssin jälkeen, Salminen naurahti. Kuva: Tuomas Honkasalo

Vaimon perässä tanhuun

Monissa tansseissa kärsitään miespulasta. Tanhussa se ei haittaa, sillä tanssiliikkeitä tehdään vieruskaverin ja koko tanssiporukan kanssa.

Höntsätanhuun oli uskaltautunut yksi rohkea mies, Santeri Heikkola . Hän oli tullut paikalle mielenkiinnosta ja tutustuakseen myös puolisonsa harrastukseen.

–Puoliso on harrastanut kansantansseja. Halusin tulla kokeilemaan, millaista on tanssia itse. Kyllä tässä tuli ihan kunnolla hiki ja haastettakin oli juuri sopivasti näin ensimmäiseksi kerraksi, kertoi Heikkola.

Muihinkin paikalle saapuneisiin höntsätanhu teki vaikutuksen.

–Liikkeen tuottaminen musiikkiin on vaan niin ihanaa, että se tekee tästä niin mielenkiintoista ja kivaa, kertoi Heikkolan puoliso Jenni-Marja Jokinen .

Jokinen tanhuaa itse myös Ämmät-ryhmässä, joten hänellä tanhuaminen on jo verissä.

Tanhu on erilaista liikuntaa, mihin kokeilijat olivat tottuneet.

–Itsekin olen kaikenlaista liikuntaa harrastanut, mutta tämä on selvästi erilaista. Pohkeet on ihan tulessa, kun tässä puolitoista tuntia on väännetty, Heikkola naurahti.

Tuovi Yli-Liipola edusti höntsäilijöiden nuorempaa osastoa.

–Minulla on kyllä tanhumenneisyys, sillä olen käynyt aikanaan Tainan vetämissä tanhukerhoissa. Sitten muutin muualla ja aloin opiskella, mutta nyt jotenkin tuntui hyvältä tulla verestämään muistoja, Yli-Liipola kertoi.

–Minulle kävi jo aikaa sitten selväksi, että tanhuaminen on mukavaa yhdessä tekemistä. Tykkään tanssia ja kun on rytmitajuakin, niin tämä on sellaista mukavan helppoa tanssimista. Ainakin näin alkuun siis, Yli-Liipola selvensi ja kertoi kyllä tietävänsä, ettei tanhuaminen ole pelkästään yksikertaisia kuvioita.

TikTok-tanhua

Taina Salmisella on höntsätanhussa myös hieman missiota.

–Haluaisin tuoda ihmisten tietouteen, että mitä kaikkea suomalainen kansantanssi voi olla. Kun tanssitaan joku tanssi, niin kerron samalla, mistä päin Suomea se on lähtöisin, Salminen kertoi.

Salminen vertaa myös tanhua TikTok-tansseihin.

–Aikanaan kun käytiin tanhuamassa, niin joku serkku saattoi tulla mukaan kylän tanssiryhmään ja toi tullessaan jonkun oman jutun, jota sitten tanssittiin yhdessä ja näin tanssit siirtyivät matkimalla. Tämä sama ilmiö esiintyy nykyään TikTok-tansseissa. Aikanaan uudet kuviot levisivät vain hieman hitaammin, Salminen naurahti.
Tuomas Honkasalo


Seuraava höntsätanhukerta on sunnuntaina 10.12. klo 13.30–15. Nuortentuvalla (Härkätie 3, Koski). Höntsäilyt järjestää Kosken Tl. Nuorisoseura ry.