Verokone julkaistaan keskiviikkona

0

Viime vuoden verotiedot julkaistaan keskiviikkoaamuna 8.11. Keskiviikkona julkaistaan myös Verokone avl.fi:ssä. Koneeseen on koottu tietoja eniten tuloja saaneista varsinaissuomalaisista vuodelta 2022. Verokone kertoo, ketkä ovat tulolistojen kärjessä, saavatko he ansio- vai pääomatuloa ja kuinka paljon he maksavat tuloistaan veroa.

Veronmaksajat eivät voi enää vastustaa tietojensa luovuttamista medialle. KHO päätti asiasta joulukuussa. Tiedotusvälineet voivat tilata Verohallinnolta tiedot henkilöistä, joiden verotettavat vuositulot ovat olleet yli 100 000 euroa.

Verohallinto muistuttaa, että julkaistavat verotiedot eivät kerro kaikkea henkilöiden tuloista. Julkisissa tiedoissa eivät näy esimerkiksi henkilön mahdolliset verovapaat etuudet ja pääomatulot.
–Tuloverotuksen julkiset tiedot perustuvat verotuksen toimittamisessa käytettäviin tietoihin. Tämän vuoksi mukana ovat vain ne tulot, joista maksetaan veroja, lakiasiainjohtaja Matti Merisalo kertoo Verohallinnon tiedotteessa.

Verovapaat ansio- tai pääomatulot eivät käy ilmi julkisista verotustiedoista. Verottomia ovat esimerkiksi toimeentulotuki, lapsilisät, lakkoavustus ja oman asunnon myynnistä tietyin ehdoin saatu myyntivoitto. Myös osa henkilön saamista osingoista on tietyin ehdoin verovapaata.

Julkisissa tiedoissa näkyvissä ansio- ja pääomatuloissa on jo huomioitu vähennyksiä. Tavanomaisia vähennyksiä ovat esimerkiksi tulonhankkimismenot ja matkakulut.