Verot kertovat muutoksesta

0

Kuluvan viikon verotiedoissa oli myös paikallisesti mielenkiintoinen uutinen, kun Koskella Westaksen sahan omistava Pekka Kopra nousi verotilastoissa maakunnan ykköseksi ja valtakunnan kakkoseksi. Kopran veronalaiset kokonaisansiot olivat viime vuonna lähes 54 miljoonaa euroa.

Taustalla on Suomen suurimman yksityisen sahayhtiön Versowoodin kauppa. Kopra lähti aikoinaan perheyhtiöstä omille teilleen ja osti silloisen Raunion sahan, joka nykyisin on nimeltään Westas. Naantalilainen Kopra on Koskella merkittävä henkilö, sillä Westas on kunnan suurin yhteisöveron maksaja ja suuri työllistäjä.

Verotietojen julkaisu jakaa mielipiteitä, mutta niistä on paljon opittavaa. Tiedoista näkyy muun muassa se, että Marttilan suurin veronmaksaja on Verhonkulma Wind eli ennakkoluulottomuus tuulivoiman suhteen on ollut Marttilalle taloudellisesti kannattavaa.

Työelämän muutoksen suhteen verotiedot kertovat myös polarisaatiosta. Ruokalähettiyritys Woltin myyneet yrittäjät tienasivat huimia summia keksinnöllään. Osa yritysideaa kuitenkin on, että ruokalähettien asema on täysin turvaton ja ansiot mitättömät. Woltin yrittäjät ansaitsisivat suuremman arvostuksen, jos yritysideaan kuuluisi myös kohtuulliset työehdot ruokaläheteille.

Verotiedot kertovat Suomen talouden vahvuudesta. Vaikka vuosi 2022 oli taloudessa monin tavoin vaikea, verovuotena se oli hyvä. Valtion kassaan kilahti aimo kasa killenkejä, joilla julkisia menoja voidaan rahoittaa.