Eilamarin joululimppu kohosi testivoittajaksi

0
Eilamarin joululimppu on Keliakialiiton lehden testisuosikki.

PÖYTYÄ/Yläne. Leipomo Eilamarissa on tänä vuonna täytetty pyöreitä vuosia. Eilamarin toinen yrittäjistä, Eila Alho , täytti 50 vuotta ja leipomon joululimpun resepti 10 vuotta. Juhlavuotensa kruunuksi Eilamarin joululimppu valittiin Keliakialiiton Gluteeniton elämä -lehden testissä parhaimmaksi joululeiväksi.

Testissä oli mukana 11 gluteenitonta, kauppojen hyllyiltä löytyvää leipää. Eilamarin joululimppu sai raadilta pelkästään positiivista palautetta. Vuodesta 2 013 alkaen Eilamarin valikoimissa ollutta limppua kehuttiin muun muassa kauniista ulkonäöstä, hyvästä rakenteesta, kuohkeudesta ja tietysti myös mausta, joka todettiin sopivan mausteiseksi ja jouluiseksi.

–Mausteita on alkuperäisestä reseptistä hieman vähennetty asiakkaiden toiveiden mukaan, Alho kertoo.

Tattarista, riisistä ja tummasta teff-jauhoista valmistettu hiivalimppu saa värinsä teff-jauhoista ja makunsa muun muassa luomurusinoista ja siirapista. Yhdistelmä maistuu erinomaiselta myös tavallisten vehnä- ja ruisleipien syöjän suussa.

–Parhaimmillaan joululimppu on jäähtyneenä, Alho sanoo ja toivoo, että joululimppu löytäisi tiensä joulupöytiin entiseen tapaan.

Vallalla oleva taloudellinen tilanne on ajanut monet säästämään, mikä Alhon mukaan näkyy Eilamarin tapaisten yritysten tuottamien premiumtuotteiden kulutuksessa. Hän sanoo ymmärtävänsä ahdinkoon joutuneiden tilanteen, mutta toivoo niiden, joilla siihen on mahdollisuus, ostavan hyväksi havaittuja tuotteita muulloinkin kuin jouluksi.

KELIAAKIKOLLE pystyy Alhon mukaan loihtimaan kohtuullisen vähällä vaivalla hyvin suomalaisen joulun, sillä jouluruuista harva on vehnäsidonnainen. Tänä jouluna Eilamarissa keskitytään kausituotteissa joululimppuun ja pipareihin. Aiempina vuosina on myös ollut joulutorttukokeiluja, mutta Alho toteaa hänen ja leipomon toisen yrittäjän Mari Haaviston olevan enemmän ruokaleipäleipureita.

Joulutorttujen kaulittavuuden salaisuus piilee Alhon mukaan vehnässä, joka tuo sitkoa. Torttutaikinan maussa ei itsessään ole mitään ihmeellistä, mutta vehnälle on tässä tapauksessa vaikea löytää korvaajaa. Helpolla Yläneellä sijaitsevan Eilamarin leipurit eivät tosin muutoinkaan itseään ole päästäneet, sillä heidän tuotteensa ovat paitsi gliteenittomia myös maidottomia ja soijattomia eikä ylimääräisiä sakeuttamisaineitakaan käytetä.

Leipomon tuotteista suosituimpia ovat Alhon mukaan Hertta- ja Tapio-hapanleivät, joiden juuret ovat leipureiden omien perheiden tarpeissa jo ajassa ennen Eilamaria. Käsillä olevaan aikaan liittyen Alho on havainnut, että keliaakikkojen tarpeet ovat esimerkiksi ravintoloissa ja erilaisissa tilaisuuksissa päässeet vähän unohtumaan.

–Koronan jälkeen ei enää ole ollut automaattisesti tarjolla gluteenittomia vaihtoehtoja, hän sanoo ja toteaa, että gluteenittomuudesta kannattaa kertoa etukäteen.

Syyksi gluteenittomien tuotteiden katoamiseen Alho veikkaa kustannustason nousua.

–Ehkä valmius pitää tuotteita varastossa on laskenut, hän jatkaa todeten, ettei keliaakikon ole kovin helppo olla spontaani.