Uusi kirjastohoitaja Tiina Mäki-Takala on toivetyössään – Auran kirjaston voima on asiakaspalvelussa

0
Kirjastonhoitaja Tiina Mäki-Takala antaa mielellään kirjavinkkejä. Skandinaavitrilleri, Stefan Ahnhemin Aivan toinen tarina, on viimeisimpiä hänet otteeseensa vanginneita romaaneja.

AURA. Pöytyäläinen Tiina Mäki-Takala aloitti Auran kirjastonhoitajana marraskuun puolessavälissä. Mäki-Takala siirtyi Auraan Kaarinan pääkirjaston kirjastonhoitajan tehtävästä, jossa hän työskenteli 13 vuotta.

–Auran kirjasto on kooltaan Kaarinan kirjastoa pienempi, mutta juuri siinä on erityinen vahvuus, Mäki-Takala sanoo.

Henkilökohtainen neuvontatyö ja asiakkaitten kohtaaminen ovat hänelle tärkeitä arvoja kirjastotyössä.

–Pienessä kunnassa oppii tuntemaan asiakkaat. Jokaiselle on aikaa, etsitään sitten mieluisaa kaunokirjallisuutta tai jotain erikoisalaa koskevaa tietoa, Mäki-Takala sanoo.

–Asiakaspalvelu on A ja O.

Mäki-Takala kiittää myös Auran kirjaston hyvää työtiimiä ja mukavia asiakkaita.

Kirjastonhoitajan työ on kokonaisuuden hallintaa: sitä millainen kuntalaisten oma kirjasto on ja millaiseksi sitä kehitetään. Työhön sisältyy ”koko paketti”: asiakaspalvelua, hankinnoista ja poistoista päättämistä ja tapahtumien suunnittelua ja järjestämistä.

Uutta kirjaston keväässä

Tutut tapahtumat jatkuvat ja uuttakin on tulossa. Uutta ovat Mäki-Takalan vetämät aikuisten tarinatuokiot, joissa tutustutaan tarinoihin ja keskustellaan niiden herättämistä ajatuksista.

–Olisi hienoa, jos mukaan tuodaan myös omia lempitarinoita. Itse kirjoitetut lyhyet tarinat ovat oikein tervetulleita.

Perusasia säilyy tärkeänä: lukuinnostuksen eteenpäin vieminen on kirjastossa keskeistä.

–Työ on kiehtovaa, monipuolista ja haasteellista, ja kirjat ja kirjallisuus on minulle rakasta ja tärkeää.

Kirjastovirkailijan tutkinnon Mäki-Takala suoritti Valkeakosken aikuisoppilaitoksessa ja kirjastonhoitajan tehtävään pätevöittävän tutkinnon Turussa. Kirjastotyö on Mäki-Takalalle toiveala. Se oli hänen haaveammattinsa jo lapsena, mutta Russarön linnakesaarella syntynyt ja Hangossa varttunut tyttö lähti ensin opiskelemaan muuta.

Monen tutkinnon ja eri alojen ammattien ansiosta hän voisi olla myös ammatinvalinnanohjaaja ja sitä työtä hän kertoo joskus miettineensäkin. Kirjastotutkinto on kuitenkin ollut se ainoa oikea.

–Eikä eri alojen työkokemuksesta ole ainakaan haittaa, kun asiakkaiden kanssa etsitään tietoja ja kirjallisuutta eri aloilta.

Katso myös kuka on Viikon henkilö.


Auran kirjastossa tapahtuu

Tuttuja ja jatkuvia tapahtumia: kirjailijavierailut, peliteemaiset illat ja kirjaston kässäkerho
Uutta tarjolla: runousillat, aikuisten tarinatuokiot (alkavat kevättalvella) ja jokamiehen dekkarilukupiiri (kesällä)