Tervehdytys tekee kipeää

0

Suomen hallituksen tehtävänä on toteuttaa mallia, joka sen mielestä takaa yhteiskunnalle parhaat mahdolliset tulevaisuuden näkymät. Työntekijät ja ay-liike ovat merkittävä osa tuota järjestelmää ja kun ne ovat eri mieltä hallituksen kanssa, yhteiskunnan koneisto kolisee pahanlaisesti.

Työntekijöitä edustavassa ay-liikkeessä ollaan harmissaan, ettei Petteri Orpon hallitus avannut kunnollisia neuvotteluja suunnittelemistaan työelämän heikennyksistä. Ay-liike kritisoi voimakkaasti hallituksen kaavailuja, kuten ensimmäisen sairauslomapäivän muuttamista palkattomaksi ja irtisanomissuojan heikentämistä. Myös julkiseen talouteen aiotut leikkaukset ovat ay-liikkeelle kipeitä.

Vaikeiden ratkaisujen taustalla on Suomen paheneva velkaongelma, joka ei ratkea lukittautumalla vanhoihin poteroihin. Ay-liikkeen on aika esittää ehdotuksia tuottavuuden kasvattamiseksi ja julkisen talouden tervehdyttämiseksi. Sekään ei kuitenkaan ole moraalisesti oikein, että hallituksen suunnitelmat iskevät ennen muuta lukuisiin pienituloisiin työntekijöihin, jotka pitävät arjen rattaat pyörimässä.

Talouden tasapainottaminen kaikkia tyydyttävällä tavalla on loppujen lopuksi mahdoton tehtävä. Toisaalta varmaa on myös se, etteivät epävakaat työmarkkinat ainakaan paranna suomalaisten yritysten julkikuvaa. Myrsky on saatava tyyntymään.