Yrittäjä Jaana Pirttisalo-Mäkelän rintasyöpä leikattiin Tyksissä – ”Kannustusta riitti hoitopolulla alusta pitäen”

0
Jaana Pirttisalo-Mäkelä rakentaa Mellilään Viihdekeskus Kulkurin Kievaria. Hän tuumaa yritystoiminnan käynnistämisen olevan kuin uusi lehti elämässä.

LOIMAA / Mellilä. Vuoden 2023 keväällä Jaana Pirttisalo-Mäkelä meni mammografiatutkimukseen levollisin mielin. Edellisessä tutkimuksessa oli herännyt epäily syövästä, mutta se oli jo todettu vääräksi hälytykseksi. Kaiken lisäksi tohtori oli sanonut Jaanan rintakudoksen olevan sellainen, ettei siihen edes tulisi helpolla syöpää.

– Ensin otettiin mammografia ja saman tien lääkäri sanoi tutkivansa vielä ultraäänellä, kun mammografiassa näkyi jotain. Ultran jälkeen hän totesi, että täällä näyttää olevan rintasyöpä, Jaana kertoo.

Sen kuuleminen tuntui Jaanasta absurdilta ja hän ajatteli lääkärin puhuvan jollekulle toiselle. Samalta istumalta lääkäri otti koepalan ja tuumasi kannustavaan sävyyn: ”Mitä hyvänsä löytyykään, se on hoidettavissa.”

Hoitoketjun tohtori kiteytti sanomalla, että kuukauden sisällä järjestyy leikkaus ja vuoden päästä on edessä tapaaminen normaalissa kontrollissa.

Huomion keskipisteenä

Odottavan aika oli pitkää ja pariin viikkoon ei tuntunut tapahtuvan mitään. Jaana ehti jo soittaa Tyksin rintasyöpäpolille, josta häneen luvattiin olla kohta yhteydessä ja niin kävikin.

Ensimmäinen vastaanottoaika sovittiin perjantaiksi ja viikonlopun jälkeen alkoivat intensiiviset tutkimukset verikokeineen sekä kuvantamisineen. Leikkausajankohdaksi sovittiin 24.5.2023.

– Kun prosessi lähti käyntiin, se eteni tehokkaasti. Itse ei tarvinnut huolehtia eikä miettiä. Joka kohdassa minulle jaksettiin selittää asiat juurta jaksaen. Tuntui ihan kuin olisin ollut maailman ainut ja tärkein potilas, Jaana kuvailee.

Ainut iso huolenaihe hänelle oli nukutus ja aiemmat kokemukset nukutusaineiden aiheuttamista allergisista reaktioista. Kirurgin kanssa keskusteltuaan Jaana sai tahtonsa läpi ja leikkaus päätettiin tehdä johtopuudutuksessa.

Leikkauksessa hammasta purren

Leikkausta edeltävänä iltana Jaanalle tuli levollinen tunne, että kaikki menee hyvin. Leikkauspäivän aamuna olo oli kuitenkin toinen. Jaana muistaa hirmuisen jännityksen ja itse leikkauksesta sen, kuinka sali oli jäätävän kylmä. Puudutuksen ansiosta hän oli koko ajan hereillä. Yleensä vastaavat leikkaukset tehdään nukutuksessa.

– Välillä sattui ihan hirveästi. Sitten vaan laitettiin lisää puudutetta ja jatkettiin. Jossain vaiheessa leikkaava lääkäri sanoi, että nyt on käytetty kaikki mahdollinen puudute ja jatkossa on purtava hampaita yhteen. Minähän purin. Suunniteltu osa rinnastani saatiin poistettua ja vartijaimusolmukkeet tutkittua. Haava pidettiin auki kunnes todettiin, että kaikki oli saatu pois, Jaana selittää.

Kun leikkaus oli onnellisesti takanapäin, kotona iskivät haavakivut ja epävarmuus tulevasta patologin lausunnon sisällöstä. Leikannut lääkäri soitti juhannuksena Jaanalle, että kaikki oli sujunut tähän asti hyvin ja vielä tarvittaisiin 15 sädehoitokertaa.

Sädehoidot väsyttivät

Positiivisista uutisista huolimatta Jaanalle kävi siten kuin suurten leikkausten jälkeen helposti tapahtuu. Kaksi pitkää arpea alkoivat tuntua inhottavilta ja mielialakin tummeni. Entistä raskaammaksi olon tekivät heinäkuussa toteutetut sädehoidot, jotka väsyttivät suunnattomasti.

Voimia Jaana sai ystäviltään. He soittelivat tämän tästä ja kyselivät kuulumisia. Elokuussa pirautti lääkärikin, onnitteli ja ilmoitti syövän olevan poissa. Se tuntui Jaanasta lottovoitolta, vaikka hiuksia lähti vielä tuossa vaiheessa ja olo oli kurja. Mieliala rupesi soiton myötä kuitenkin kohenemaan.

Seuraava syöpäkontrolli on ensi heinäkuussa. Jaana sanoo tarkastuksen pelottavan, vaikka lääkäri on vakuuttanut syövän uusimisriskin olevan mitättömän pieni.

Työ on parasta lääkettä

Toipumisen myötä Jaana ryhtyi hääräämään yrittäjähenkiseen tapaansa.

Viime lokakuussa hän alkoi rakentaa ysitien varteen Mellilään ravintola-, tapahtuma- ja viihdekeskusta. Vintage-henkisen Viihdekeskus Kulkurin Kievarin avajaisia vietettäneen helmikuussa. Tarkka valmistumisajankohta on vielä auki, mutta pääsiäiseksi Jaana on jo sopinut tangotapahtuman.

Hän on todennut uuden paikan työstämisen olevan parasta lääkettä toipumiseen.

Kulkurin Kievari tulee toimimaan Kauppamajana tunnetussa kiinteistössä. Avajaisia odotellessa Jaana järjestää tilassa pop up -myyntiä yksittäisinä päivinä, kuten perjantaina 12.1. ja lauantaina 13.1. kello 10–14.

Jaana Pirttisalo-Mäkelä sanoo syöpähoitojen olevan hyvin kokonaisvaltainen kokemus, joka vaikuttaa niin kehoon kuin ajatuksiinkin.
Jaana Pirttisalo-Mäkelä sanoo syöpähoitojen olevan hyvin kokonaisvaltainen kokemus, joka vaikuttaa niin kehoon kuin ajatuksiinkin.

Rintasyöpä

Rintasyöpä on suomalaisnaisten yleisin syöpä

Siihen sairastuu vuosittain noin 5 000 naista

Rintasyövän riski suurenee iän myötä

Miesten rintasyöpä on harvinainen

Yli 60 prosenttia rintasyövistä löydetään yli 60-vuotiailta naisilta, runsaat 10 prosenttia 25–49-vuotiailta ja runsaat 20 prosenttia 50–59-vuotiailta

Vuosittain vain muutama alle 25-vuotias sairastuu rintasyöpään

Lähde: https://kaikkisyovasta.fi/tietoa-syovasta/syopataudit/rintasyopa/