Himolan teatterin Täydelliset häät -näytelmä tarjoaa farssia puhtaimmillaan

0
Sulhanen (Jerry Alajoki) suostuttelee Kirsi-morsianta (Anniina Sankari) lainaamaan heidän hääsviittiään hetkeksi betsmanin käyttöön. Pahaa aavistamaton morsian suostuu pyyntöön.

PÖYTYÄ/Yläne. Uuden teatterinäytelmän valinta on prosessi, joka vie aikaa ja jota tulee harkita huolella. Näin on tehnyt myös Yläneen Himolan teatterin ohjaaja Heidi Tuomola.

Yleensä Tuomola lähtee miettimään jo seuraavaa projektia, kun edellinen on vasta valmistunut. Valintaa edeltää näytelmien tekstien läpi kahlaaminen ja niistä annettujen arvioiden tutkiminen. Näytelmä ei myöskään saa olla liian käytetty ja usein nähty, sen pitää herättää mielenkiintoa. Toisien sanoen siinä pitää olla jokin juju.

Oma haasteensa on, että teatterinäytelmiä löytyy kyllä englanniksi ja ranskaksi, mutta suomeksi on tehtävä käännöstyötä. Ja kun pohjalla on viime vuoden yleisön tykkäämä talvinäytelmä, on paineita valita jälleen katsojiin uppoava tarina.

Sopiva, suomennettu ja suomalaiseen kontekstiin menevä tarina löytyi. Syyskuun alkupuolella teatteriporukka on aloittanut treenaamisen ja nyt harjoitusten viimeisiä päiviä vedetään täyttä päätä.

Täydelliset häät -farssi saa ensi-iltansa Himolan teatterissa 3. helmikuuta.

Farssi on tyylilajina vaativa. Sen teksti on tiivistä ja sitä on paljon, reippaasti enemmän verrattuna perinteiseen näytelmään. Lyhyitä, irrallisia vuorosanoja on runsaasti ja esityksen rytmi on nopea.

–Haluan tarjota teatteriharrastajalle mahdollisimman mielenkiintoisia projekteja, sellaisia, joissa voi haastaa itsensä, Tuomola perustelee farssivalintaansa.

Näyttelijät myöntävätkin, että töitä tekstin opettelun eteen on tehty, mutta tietyt keinot auttavat muistamaan repliikit.

–Lavalla paikat auttavat muistamaan sanat, kun treenataan, siivooja Mallaa näyttelevä Tarja Säteri kertoo.

Täydelliset häät -näytelmä vedetään läpi neljän naisen ja kahden miehen voimin.

Mukana on Himolasta jo ennestään tuttuja näyttelijöitä ja vahvistukseksi porukkaan on Pöytyän teatterilta bestman Tommin rooliin lainaksi saatu Jari Vihervirta. Pöytyän lisäksi Vihervirta on näytellyt Loimaalla.

Vihervirta on aktiivinen teatterinharrastaja ja välillä eri projektien tahti on hyvinkin tiivis. Mutta teatterin ja näyttelemisen maailma on niin kiehtova, että mies on valmis ajamaan pitkänkin matkan Yläneelle.

–Suosittelen teatteriharrastusta, jos se yhtään on itsellä mielessä. Aikaa siihen menee paljon, mutta se myös antaa paljon. Lisäksi se kehittää työelämässä tarvittavia taitoja, Vihervirta toteaa.

Myös Säteri kannustaa koittamaan näyttelemistä. Hänen mukaansa ujokin henkilö, kuten hän itse, uskaltaa heittäytyä, sillä roolihahmon suojassa on turvallista esiintyä.

–Omat asiat unohtuvat, kun teatteri alkaa, Säteri lisää.

Aikaa vievä harrastus vaatii läheisiltä ymmärrystä ja joustoa. Säteri toteaakin, että ilman lapsen isovanhempia olisi hänen harrastamisensa haastavaa, ellei jopa mahdotonta.

–Toi on mun tyttöystävä, osoittaa bestman Tommi (Jari Vihervirta) sängyllä istuvaa siivooja-Mallaa (Tarja Säteri). Bestman on Mika sulhasen (Jerry Alajoki) pyynnöstä värvännyt itselleen tyttöystävän, mutta henkilö ei ollutkaan se, jota sulhanen oli tarkoittanut. Valheiden soppa vaan sakenee.

Teatteri on ennen kaikkea yhteistyötä. Omalla porukalla lavasteetkin on saatu valmiiksi. Auranlaakson kansalaisopiston alaisuudessa toimiva teatteri saa tarvittaessa tukea opistolta.

Yhteistyötä ohjaaja Tuomola soisi olevan enemmän myös muiden teattereiden kanssa. Tällöin koulutukset ja näyttelijöiden lainaaminen puolin ja toisin olisi jouhevaa.

Täydelliset häät -näytelmä on projektina ollut tekijöilleen mieluisa ja ryhmähenki kohdillaan.

–Aina jää haikeus viimeisen esityksen jälkeen, Vihervirta myöntää.

Täydelliset häät on aikuisille suunnattu kaksi ja puolituntinen tapahtumarikas ilottelu.

Tarina kulkee Mikan (Jerry Alajoki) ja Kirsin (Anniina Sankari) häissä.

Ennen papin aamenta sulhanen ehtii keittää kasaan melkoisen sopan, kun hän polttarien jälkeisenä aamuna herää hääsviitistään alastoman ja vieraan naisen vierestä. Paniikki ja hätävalheiden pyörre lähtevät liikkeelle, mihin tahtomattaan joutuu sotkeutumaan muitakin. Lopulta uteliaisuus pitää sivulliset sopassa mukana.

–Sulhanen on nopea, kekseliäs ja oma-aloitteinen. Hän on tilanteen päällä hyvin, Alajoki kuvailee roolihahmoaan.

Suurilla tunteilla höystetty kaaos naurattaa, ehkä itkettää niitä, joilla on omia vastaavia kokemuksia ja opettaa, ettei polttareita pidetä päivää ennen häitä. Puhdasta ja täyttä farssia.


Himolan teatterin Täydelliset häät-näytelmä, Yläneen Työväentalolla (Haverintie 28, Yläne). Ensi-ilta lauantaina 3.2. klo 13. Muut näytökset: sunnuntaina 4.2. klo 13, tiistaina 6.2. klo 19, perjantaina 9.2. klo 19, sunnuntaina 11.2. klo 13 ja 18, tiistaina 13.2. klo 19, lauantaina 17.2. klo 13 ja sunnuntaina 18.2. klo 13 ja 18.