Kadonneen Lumikin arvoitusta ratkotaan Koskella

0
Etsivä Herkkules Holmes (Max Järvelä) Muisti-löytövihikoirineen (Aaro Salin) valmiina ratkaisemaan kadonneen Lumikin tapauksen.

KOSKI . Kosken nuorisoseuran lasten ja nuorten teatteriryhmä Konstit tuo ensi-iltaan koko perheen näytelmän Herkkules Holmes ja kadonnut Lumikki . Näytelmän ohjaa Matti Salminen. Käsikirjoitus on muun muassa Reinikaisen ja Tankki täyteen -tv-sarjan kirjoittaneen Jussi Tuomisen .

Nimi kertoo pulman: Lumikki on kadonnut. Prinssi nimeltä Pentti palkkaa hänen jäljilleen etsivä Holmesin koirineen. Muisti-koira on rescuekoira.

Näyttämöllä vilisee tuttuja hahmoja klassikkosaduista sudesta kolmeen pieneen porsaaseen, kun etsinnät ulottuvat laajalle, muun muassa kääpiöiden työpaikalle kaivokseen. Kaivoksella on vastoinkäymisiä ympäristöhaittojen takia.

Eri rooleissa on 15 lasta ja nuorta, iältään he ovat 8–18-vuotiaita. Salminen toteaa, että nuorten kiinnostus teatterin tekemistä kohtaan on niin tärkeää, että hän etsi näytelmiä ryhmän koko mielessään. Jokainen tehtävä teatterissa on ratkaisevan tärkeä esityksen toteutumisessa, mutta rooli näyttämöllä on monelle iso elämys ja kokemus.

–Siihen Konstissa vastataan. Periaatteena meillä on ”kaikki pääsee mukaan, kaikilla on kivaa”, Salminen sanoo.

Esitykset Kosken Nuortentuvalla 1.–7. maaliskuuta.