Mannermaista tunnelmaa vaalien

0

Jos Auranmaalta pitää valita taajama, jossa voisi kuvata Keski-Eurooppaan sijoittuvaa elokuvaa, paikka olisi ehdottomasti Koski. Siellä on vehreän puiston ympäröimä neoklassismia henkivä kirkko, lähes torin vierellä.

Tällainen järjestely tuo pyhäkön lähelle ihmisten arkea, mistä on merkkinä nuorison kokoontuminen sen rappusilla. Kosken kirkkoon kun voi astella ilman, että kokee häiritsevänsä hautausmaan rauhaa. Seurakunta on aikanaan vahvistanut välitöntä tunnelmaa rakentamalla suurehkon leikkipuiston kirkon ja torin väliin.

Leikkipaikka on arkkitehtuurisesti radikaali ratkaisu verrattuna siihen, että muita Auranmaan kirkkoja ympäröivät hautakivirivistöt. Toki nekin on pystytetty eläviä varten, mutta leikkivät lapset tuovat silti enemmän iloa arkeen ja antavat varmuudentunteen sen jatkumisesta.

Kosken kunta on vaalinut keskuspuistoaan ja sen ympärillä kukkivaa mannermaista tunnelmaa pienin peliliikkein, jollainen on Salon seurakunnan kanssa kaavailtu maakauppa. Mikäli se toteutuu kevään kuluessa, seurakunnan perustama ja MLL:n hoitama leikkikenttä sekä myös Jennyn tupa siirtyvät kunnan hoteisiin.

Kauppa on kannatettava, sillä kunnalla on puisto-osaamista ja sen budjetissa on varattuna rahaa leikkipuiston ehostamiseen. Seurakunnan perimän Jennyn tuvan kohtalo on vielä avoin. Vanhan talon säilyttäminen asiallisessa kunnossa on kallista. Paraatipaikalla oleva rakennus olisi silti hieno muisto entisaikojen rakennustaidosta sekä arkkitehtuurista. Sellaisiahan on esimerkiksi Lontoon Hyde Parkissa.