Viikkoni TET-harjoittelussa

0

Olin viime viikolla TETissä eli työelämään tutustumassa Auranmaan Viikkolehdessä. Kokemus on ollut mielenkiintoinen, ja olen viihtynyt. On ollut mukavaa sukeltaa kouluarjesta täysin erilaiseen maailmaan.

Olen kirjoittanut kaksi juttua ja käynyt kuvaus- ja haastattelukeikoilla. Olen oppinut paljon siitä, millaista paikallislehtitoimittajan arki oikeasti on. Loppujen lopuksi työhön ei sisälly kovinkaan paljon tietokoneen ääressä istumista, sillä keikkoja on paljon. Minusta perinteinen työpöytätyö on kuitenkin tässä tilanteessa oikeasti kivaa, sillä nautin kirjoittamisesta.

Osaan nyt käyttää myös järjestelmäkameraa, ainakin jollain tasolla. Kuvaamista on mielestäni ollut yllättävän paljon. Se on melko pienimuotoista – tuntuu, että kuvia räpsitään sinne ja tänne, ja silti ne onnistuvat. Tämän sanon erityisesti niille, joita on joskus jännittänyt oman naaman näkyminen lehdessä, tai jotka ovat olleet tyytymättömiä lehdessä olleeseen kuvaan itsestään. Meissä ihmisissä on sisäänrakennettu itsekriittisyys, ja kuva itsestäsi, jota saatat kauhistella minuuttitolkulla, on toimittajalle ja lehden lukijalle unohdettava asia.

Kun jotain työtä tulee kokeilemaan vain viikoksi, pienistäkin asioista, joihin oikeat työntekijät tuskin kiinnittävät edes huomiota, innostuu herkästi. Minusta on ollut vaikka kuinka jännittävää käyttää vierasta kirjoitusohjelmaa, saada oma työhuone ja nähdä ottamani kuvat isoina ruudulla. Olen myös kohdannut paljon uusia ihmisiä ja saanut vinkkejä toimittajan työhön.

Olen sitä mieltä, että TET on hyvä keksintö. Se opettaa työelämästä antamatta suuria paineita onnistua, laskee kynnystä hakea töitä tulevaisuudessa, saattaa luoda suhteita ja tarjota vaikka kesätyöpaikkaa, ja luo suuntaa omalle ammatinvalinnalle. Olen vasta kasiluokalla, joten en ole vielä ollenkaan varma, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Sen kuitenkin tiedän, että asiaa on helpompi pohtia, kun töistä on oikeaa kokemusta.

Siksi suosittelen, että TET-harjoitteluun kannattaa panostaa oikeasti. Kannattaa yrittää hakea sellaiseen paikkaan, jossa voisi kuvitella työskentelevänsä tulevaisuudessakin. Kaikkien työpaikkojen ei kuulukaan muistuttaa juuri unelmatyötäsi, mutta jos jo yläkoulun TET-paikka on mieluinen, se antaa hyvät eväät tulevalle urapolulle.

Saimi Nurmi
Auranmaan Viikkolehden toimituksen TET-harjoittelija