Koski lähtee mukaan e-kirjastoon – Palvelu tarjoaa e-kirjoja, äänikirjoja ja aikakauslehtiä

0
Kosken kirjasto kuvattuna tammikuussa 2024.
Kosken kirjasto kuvattuna tammikuussa 2024.

KOSKI. Kunnanhallitus on päättänyt, että Kosken kunta liittyy mukaan kuntien yhteiseen e-kirjastoon, joka antaa kaikille suomalaisille tasa-arvoisen mahdollisuuden käyttää kirjastojen digitaalisia sisältöjä.

E-kirjastoa pääsevät käyttämään palveluun liittyneiden kuntien asukkaat. Sieltä on lainattavissa e-kirjoja ja äänikirjoja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Lisäksi palvelussa on kotimaisia aikakauslehtiä. Palvelua pääsee käyttämään e-kirjasto-mobiilisovelluksella.

E-kirjaston toiminta rahoitetaan kunnilta perittävällä vuosimaksulla. Valtion mahdollisuudesta osallistua e-kirjaston rahoittamiseen käydään neuvotteluja. Toiminnan alkaessa vuosimaksu on 0,7 euroa per kunnan asukas. E-kirjasto aiotaan avata asiakkaille 24.3.