Marttilaan jäämässä sotepiste, Kosken ja Tarvasjoen terveysasemat aiotaan lakkauttaa

0
Marttilaan on suunnitelman mukaan jäämässä sotepiste.

MARTTILA, KOSKI, LIETO/Tarvasjoki. Marttilaan olisi tänään julkaistun Varhan palveluverkkosuunnitelman mukaan jäämässä sotepiste, mikä ilahduttaa kunnanjohtaja Anne Ahtiaista. Ahtiainen kuitenkin huomauttaa avoimia kysymyksiä olevan vielä paljon. Mitkä esimerkiksi ovat lopulliset palvelut, jotka Marttilan sotepisteeltä on saatavilla ja kuinka monena päivänä viikossa sotepiste tulee olemaan avoinna.

Suunnitelman heikkoutena Ahtiainen näkee ehdotuksen siirtää marttilalaisten lääkäripalvelut Riihikoskelle. Hän pitää suuntaa haastavana, sillä Marttilasta ei ole Riihikoskelle mitään julkista liikennettäkään. Ahtiainen myös muistuttaa sekä Marttilalla että Koskella olleen hyvää yhteistyötä Liedon kanssa.

Suunnitelman mukaan Kosken terveysasema lakkautettaisiin ja koskelaisten palvelut siirtyisivät Somerolle ja Loimaalle. Kunnanjohtaja Henri Partanen on suunnitelmasta tyrmistynyt ja ihmettelee, kuinka palvelut jatkossa tuotetaan.

–Suuri vaara tässä on kelataksikuljetusten kasvu ja sitä kautta kulujen siirtyminen kolmannelle osapuolelle. Lisäksi ihmetyttää, onko tämä uusi verkosto luotu tasapuolisesti ja palveluntarve huomioon ottaen, Partanen sanoo.

Partanen huomauttaa Kosken terveysasemalla olevan vuodessa 2 200 käyntiä, kun suunnitelmassa kartalle näyttää jäävän sotepisteitä, joissa käyntejä on vähemmän.

–Tässäkin suhteessa tarvitaan mielestäni läpinäkyvät perusteet Varhan viranhaltijavalmistelun tueksi, hän sanoo.

Myös Tarvasjoen terveysasema aiotaan suunnitelman mukaan sulkea. Tarvasjokelaisten tulisi jatkossa hakea sotepalvelut Liedosta ja Marttilasta.

Uutinen päivitetty maanantaina 18.3. Henri Partasen kommentilla.