Muutosneuvottelut käyntiin Riihikoskella – Vuodeosaston tilat halutaan sote-aseman käyttöön

0

PÖYTYÄ/Riihikoski. Varhan tulosaluejohtaja Mikko Pietilä kertoo, että torstaina kokoontunut Tyksin sairaalapalvelulautakunta siirsi Riihikosken vuodeosastoa koskevan asian jatkovalmisteluun saadakseen laaja-alaisemmat tiedot päätöksensä tueksi. Pietilä oli ehdottanut lautakunnalle, että se hyväksyisi vuodeosaston toiminnan siirtämisen jatkoselvittelyn ja varsinainen siirtopäätös tuotaisiin päätettäväksi vielä erikseen.

Pietilän mukaan jatkovalmistelu ei kuitenkaan estä muutosneuvottelujen käynnistymistä vuodeosastolla. Maanantaina alkaneissa muutosneuvotteluissa on tarkoitus selvittää, missä Varhan toimipisteessä tai tehtävässä vuodeosaston henkilöstö haluaa jatkossa työskennellä.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin Varsinais-Suomen koordinoiva hyvinvointialueen pääluottamusmies Jaana Dalén sanoo Riihikosken vuodeosaston alasajosuunnitelman olleen tiedossaan jonkin aikaa, mutta se konkretisoitui ennakoitua nopeammin. Osaston toimintaedellytykset lakkasivat, kun ainut lääkäri irtisanoutui 20.3. alkaen ja potilaita siirrettiin muun muassa Loimaalle.

Varhassa oli jo ehditty miettiä mahdollisuutta siirtää Riihikosken sairaalaosaston henkilökuntaa palvelualueen muihin yksiköihin työntekijöiden toiveet huomioiden. Toiveena on ollut, että Riihikoskelta vapautuvan henkilökunnan avulla voitaisiin taata etenkin Loimaan osastojen toimintakyky ja samalla tarjolla olevien potilashoitopaikkojen kokonaismäärää voitaisiin kasvattaa.

Riihikosken vuodeosaston tyhjeneminen olisi myös Varhan sotekeskuspalvelujen näkökulmasta hyvä asia, sillä se haluaa vapautuvat tilat käyttöönsä 1.7.2024 alkaen.

Liian vähän henkilökuntaa

Keskeiseksi Riihikosken vuodeosaston ongelmaksi muodostui aikaa myöten pahentunut henkilökuntapula. Siitä kärsii Varhassa koko yleislääketieteen ja palliatiivisen keskuksen tulosryhmän keskinen palvelualue, johon kuuluvat Riihikosken lisäksi sairaalaosastot Kaarinassa, Loimaalla, Liedossa ja Paimiossa sekä keskinen kotisairaala.

Varhan aloittaessa 1.1.2023 Riihikosken vuodeosasto oli 28-paikkainen, mutta lääkäripulasta johtuen se on toiminut 20-paikkaisena alkukeväästä 2023 lähtien. Vuodeosaston 12 sairaanhoitajan toimesta on viime aikoina ollut täytettynä yhdeksän.

Lääkärin virkoja Riihikoskella oli 2023 alussa kaksi, joista vain toinen saatiin pidettyä täytettynä. Ainut lääkäri hoiti syksyn 2023 ajan Riihikosken vuodeosaston lisäksi myös Pöytyän kotisairaalan lääkärin tehtävät. Työn kuormittavuus aiheutti poissaoloja eikä sijaistyövoimaa ollut saatavissa, mikä pakotti turvautumaan vuokratyövoimaan.

Tärkeä paikka pöytyäläisille

Pöytyän kunnanjohtaja Mika Joki on huomannut Riihikosken vuodeosaston olleen liipaisimella jo pitkään. Hän muistaa, kuinka sairaanhoitopiirissä toivottiin jo 2010-luvun puolivälissä mallia, jossa vuodeosastopaikkoja olisi ainoastaan Turussa sekä seutukunnan aluesairaaloissa.

Pöytyän kunnanhallituksen puheenjohtaja Hilkka Lindgren (kesk.) sanoo Riihikosken vuodeosaston olleen pöytyäläisille tärkeä ennen muuta siksi, että sinne on ollut kohtuullisen helppo mennä tervehdyskäynnille.

Hän muistuttaa monen ikäihmisen olevan vailla autoa, mikä hankaloittaa kulkemista vaikka Somerolle tai Loimaalle. Se voi puolestaan pahentaa niin vuodeosastolla olevien kuin myös kotiin jääneiden yksinäisyyden tunnetta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän