Tätä mieltä: ”Lakkautuslistaa ei voi eikä kannata hyväksyä”

0

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta ei Suomessa tehty siksi, että palvelut voitaisiin ajaa alas. Nyt näin tapahtuu. Eikä sitä voi hyväksyä.

En halua, että tästä historiallisesta ja välttämättömästä uudistuksesta tulee itsensä irvikuva vain siksi, että Orpon hallitus ei nyt ymmärrä sitä, että alueet tarvitsevat työrauhan alkumetreille. Kukaan ei voinut arvioida, saati tietoisesti valita sitä, että uudistus astui voimaan ennätysinflaation keskellä, koronan jälkimainingeissa ja korkean palkkaratkaisun vuosina. Siksi sote-talous on kaikkialla nyt vaikeuksissa.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue esitteli perjantaina virkamiesten suunnitelman siitä, missä paikoissa meidän maakunnassa saa palveluita jatkossa.

Suunnitelma on, että 53 nykyistä palvelupistettä vähenee niin, että vuoteen 2026 mennessä niitä olisi vain 35. Palvelut jakautuvat laajan palvelun sote-keskuksiin, sote-asemiin sekä suppeamman palvelun sote-pisteisiin.

Esimerkiksi omaan kotikuntaani Oripäähän ei ehdoteta minkäänlaista sosiaali- ja terveydenhuollon toimipistettä. Ei edes hoitajan vastaanottoa.

Se on järjetöntä. Tulen valtuustoryhmämme kanssa edellyttämään, että saan tarkan laskelman nähtäville siitä, mitä todellisia säästöjä tällä saavutetaan. Oma kotikuntani on enemmän kuin valmis etsimään kustannustehokkaan tavan pitää palvelut paikkakunnalla, muiden jo toimivien tilojen yhteydessä tarvittaessa.

Hieno esimerkki löytyy Marttilasta: siellä entisestä pankkisalista remontoitiin sote-asema taloudellisesti järkevästi. Sama voidaan tehdä muualla. Mikä estää ajattelemasta sote-palveluita myös yksityisten palvelujen yhteyteen, kuten apteekin kulmalle tai vaikkapa paloaseman yhteyteen, kuuluhan pelastustoimintakin hyvinvointialueille.

Olen sitoutunut siihen, että sosiaali- ja terveydenhuollon perusasiat turvataan jokaisessa kotikunnassa.

Välttämätöntä on myös saada tietää, kuinka paljon veronmaksajan kustannukset toisessa laarissa kasvaa kun Kelan taksikyydit ja matkakorvaukset paikkakuntien välillä lisääntyisivät.

Olen erittäin innostunut uusista palveluiden muodosta; liikkuvista palveluista, etävastaanotoista ja omalla kännykällä toimivista sote-sovelluksista. Suurin ongelma vain on, että tässä hetkessä tämä tulevaisuuden palvelujen repertuaari ei vielä ole totta ja arkea – ne ovat vasta suunnitelmia ja hankkeita.

Moni julkisten sote-palveluiden käyttäjä on iäkäs tai hyvin sairas. Heidän kohtelulla mittaamme yhteiskuntamme syvimpiä arvoja.

Annika Saarikko
Keskustan puheenjohtaja
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuuston jäsen, Oripää