AURANMAA. Kun peruskoulu päättyi, Carita Sallasmaan valinta oli selvä. Hän pakkasi laukut ja lähti Ypäjän hevosopistolle, tavoitteena kolmivuotinen hevostenhoitajan tutkinto. Hän valmistui vuodenvaihteessa kengittäjäksi.
Sallasmaa aloitti ratsastuksen seitsemänvuotiaana. Se oli johdonmukainen seuraus siitä, että äiti tuli ostaneeksi tytölleen Villivarsa-lehden, kun tämä oli neljävuotias. Villivarsa oli lapsille suunnattu teemalehti, jossa oli hevostietoutta, hevosaiheisia sarjakuvia ja julisteita – siis täysosuma.
–Meillä on äidin kanssa tapana vitsailla, että jos äiti ei olisi mennyt ostamaan Villivarsaa silloin, niin ei olisi ollut näin kaikenkattavaa harrastusta.
Nyt Sallasmaalla on yritys ja asiakkaita on Auranmaalla, Loimaalla, Salossa ja Turussa.
Heppahulluus valtasi tytön ja koko kodin. Se on ollut päivittäistä puhetta ja höpötystä hevosista, kuulijoina isä ja äiti, joille hevoset olivat aivan uusi maailma, ”josta he eivät ymmärtäneet mitään”, kuten tytär sanoo. Vanhemmille se on ollut myös vuosien kuskaamista tunneille ja kisoihin.
–Se on ollut vanhemmilta iso sitoutuminen ja panos.
Ensimmäinen vuosi opinnoissa oli perustyötä, tallitöitä ja hevosten hoitamista. Pakollinen jakso kengityspajalla vahvisti valinnan. Siellä opeteltiin ottamaan kenkä pois ja kiinnittämään irtokenkä kavioon.
–Tuli selväksi, että haluan kengityslinjalle.
Yleisjakson jälkeen Sallasmaa jatkoi kengityslinjalle. Käytännön taidot oppii tekemällä, kengittämään oppii kengittämällä. Opinnoissa oli paljon teoriaa. Hevosen anatomian tunteminen on tärkeää yksilöllisen kengityssuunnittelun taidon takia.
–Se on tärkeää, koska naulataan nauloja elävän olennon kavioon.
Hevosella kuluu kenkiä yllättävän paljon; kengitysväli on 6–8 viikkoa. Aikuisen terveen hevosen kavio kasvaa vajaan sentin kuukaudessa, vanhalla vähemmän. Liikkumisen määräkin vaikuttaa sekä se, millaisilla alustoilla hevonen liikkuu.
Sallasmaan käyttämät kengät tulevat ruotsalaisesta tehtaasta. Suomessa valmistajia ei juuri ole. Hinta on yllättävän edullinen: laatikollinen talvikenkiä, 20–24 kenkää, maksaa viidestä kuuteen euroa. Talvikenkiin saa tietysti hokit eli nastat. Niitä varten kengissä on 6–8 jengallista reikää, joihin hokit ruuvataan.
Suorasta raudasta voi tarvittaessa tehdä kengät, ja sen Sallasmaa osaa, mutta harvinaista se on. Itse tehdään, jos sopivaa tehdaskenkää ei löydy. Kengitys alkaa kengityssuunnitelmalla, jotta saadaan rakenteenmukainen, sopiva kengitys.
– Arvioidaan jalka-asentoja, liikeratoja ja kavion kasvua, Sallasmaa sanoo.
Sitten veistetään vuolupuukolla anturasta hilseilevä osa. Väärin tehdyllä vuolulla voi aiheuttaa jalkojen virheasentoja tai virheellisiä liikeratoja sekä nivel- ja jännevaivoja. Anturan uurteet avataan puukolla, niin ettei niihin jää likataskuja, joihin voi muuten kehittyä mätää.
Kavionleikkuupihdeillä leikataan pois ylimääräinen sarveisaine. Sarveisaine on samanlaista kuin ihmisen kynsi, siinä ei siis ole tuntoa. Ja koska kengän tulee istua tiiviisti, raspataan kavion pinta tasaiseksi.
Sen jälkeen kenkä muotoillaan. Siihen Sallasmaa tarvitsee pajavasaran ja alasimen. Kenkää voi lämmittää ahjossa, jolloin se on kevyempi työstää. Kenkiä ja nauloja on erikokoisia, koska kaviotkin ovat erikokoisia.
Varsaa on hyvä totuttaa kavioitten huoltoon jo varhain.
–Että siellä jalassa kiinni oleva ihminen voi touhuta ja siitä voi kuulua vähän ääntäkin. Että kengitystilanne ei ole sitten ekalla kerralla niin jännä.
Sallasmaa kertoo, että on hevosia, jotka eivät totu kengittämiseen koskaan.
–Mutta jos hevonen ei aikuisena yhtään sitä siedä, kyllä siinä on kyse jostain vaivasta, tai sitten hevonen on aikaisemmin kokenut kengitettäessä jotain pelottavaa. Hevonen oppii kerrasta.
FAKTA
Kengittäjä on hevostenhoitajan erikoistumisala.
Muita ovat ratsastuksenohjaaja, ravivalmentaja, hevospalveluohjaaja ja hevosvarusteiden valmistaja.
Seuraava opintoaste on alan ammattitutkinto, jonka jälkeen voi vielä suorittaa erikoisammattitutkinnon.
Hevostenhoitajaksi voi opiskella useassa eri oppilaitoksessa eri puolilla maata.
