Nimpparisankari: Terttu Erkkilän nimesi isä

0
Terttu Erkkilä ei järjestä nimipäiväjuhlaa. Lempipaikalla sohvassa voi ottaa rennon lepäilytuokion, pitkulainen koiratyyny niskan alla.

KYRÖ. Terttu Erkkilä ei juhlista nimipäiväänsä mitenkään. Lapsena sen sijaan äiti leipoi aina jotain hyvää tarjottavaa ja kavereita tuli kylään. Nimipäivä oli toinen oma pieni juhla syntymäpäivän rinnalla.

Aikuisena nimipäivää on juhlistettu vain työpaikassa niin Loimaalla, Huittisissa kuin Kyrössäkin, jonne huhtikuinen nimipäiväsankari on leiponut monet kakut.

– Työkaverit antoivat sitten pienen lahjan, esimerkiksi kukkasen.

Kukinnon ja herukan terttu

Terttu tarkoittaa pitkävartista kukintoa, joka on vaikkapa viinimarjoilla ja heinäkasveilla ja upean punaisena hohtavalla maitohorsmalla. Terttu Erkkilän sisarusten pienille lastenlapsille nimi liittyykin marjoihin, kun kesällä ollaan marjapuskissa.

– He kiinnittävät kesällä viinimarjoja poimiessa huomiota juuri ´marjaterttuihin´.

Terttu Erkkilä sai nimensä isänsä Jaakon ehdotuksena. Suvussa ei kaimoja ole.

– Ehkäpä isä ajatteli Kerttu -äitini nimeä, kun olin esikoinenkin.

Almanakkaan Terttua ehdotettiin etunimeksi jo vuonna 1879. Kun Terttu sai oman nimipäivän vuonna 1929, se oli jo yleistynyt. Digi- ja väestötietoviraston tilaston mukaan Terttu-nimen on saanut runsaat 29 500 henkilöä.

Suosikkinimi, mutta kaimoja harvassa

Terttu ampaisi vasta itsenäistyneessä Suomessa suosioon 1920-luvulla, kun vauvoille annettiin paljon kotoperäisiä nimiä ja naisille erityisesti luontonimiä. Vuonna 1951 Terttu ja Riitta olivat suosituimmat tyttövauvalle annetut nimet. Sitten suosio alkoi laskea.

Terttu Erkkilälle ei ole tullut kovin useita kaimoja vastaan. Hän arvelee, että se oli kuitenkin vähän vanhemman ikäluokan nimi. Toisaalta kaimoja löytyi enemmän, joskaan ei monta, kun hän muutti lapsuuden maisemista Huttisista Pöytyälle.

Varsinaista lempinimeä Erkkilällä ei ollut ennen kuin työpaikalla Huittisissa häntä alettiin sanoa Tepaksi.

Terttu Erkkilä on yksi Pöytyän Myssyfarmin neulojista, ”myssymummoista”. Markkinoinnissa neulojilla on ”mummonimi”. Hänestä tuli Tea, koska Terttuja oli jo kaksi.

Tertun, Teresan ja Tessan nimipäivää vietetään 26. huhtikuuta. Auranmaan Viikkolehti esittelee kerran kuussa yhden nimipäiväsankarin ja hänen nimensä taustat.