Paimionjoen öljyvahingon aiheuttajasta epäilys

0
Paimionjoessa havaittiin öljyä lauantaina. Pelastuslaitos etsi vuotokohtaa pääsiäisen aikana, Ely-keskus ja ympäristöviranomaiset jatkoivat selvitystä tiistaina. Vuodon aiheuttajasta on epäilys, mutta asiaa ei vielä ole varmistettu eikä kuvan paikka välttämättä liity tapaukseen. Vahinko on voinut sattua jo talvellakin. Kuva: Simo Päivärinta.

MARTTILA. Marttilassa pääsiäisenä sattuneen öljyvahingon syytä selvitellään edelleen. Paimionjoessa havaittiin öljykalvo Ruskolaisten sillan kohdalla lauantai-illalla. Päästön lähdettä etsittiin jo pääsiäisen aikana ja tiistaina Ely-keskus ja ympäristöviranomaiset jatkoivat selvityksiä.

–Meillä on epäily kohteesta, mutta en sano vielä sen enempää, sillä tänään lähtee näytteitä eteenpäin, johtava ympäristönsuojelutarkastaja Helinä Mäkelä kertoi keskiviikkona.
Mäkelän mukaan voi myös olla mahdollista, että varsinainen vahinko on tapahtunut jo talvella.

–Esimerkiksi konerikko on yksi mahdollisuus. Öljyä on silloin saattanut päästä lumeen ja vahinko voi tulla ilmi vasta nyt, kun lumet ovat sulaneet ja vedet lähteneet liikkeelle.
Kaikkiaan öljyä vaikuttaisi Mäkelän mukaan päässeen jokeen kohtuullisen pieni määrä. Hänen mukaansa öljyä ei tällä hetkellä myöskään näyttäisi vuotavan lisää.

Keskiviikkoon mennessä öljyä ei vielä ollut poistettu joesta. Siivousvastuu on Mäkelän mukaan ensisijaisesti vahingon aiheuttajalla. Mikäli aiheuttajaa ei löydy, siivousvastuu siirtyy alueen omistajalle. Viime kädessä siivousvastuu siirtyy kunnalle.

Mäkelä lupaa, että vahingon syy seulotaan tarkkaan, jottei vahingosta tulisi isompi ja jotta oikea taho saadaan vahingosta vastuuseen. Mahdollisia päästölähteitä on jo käyty läpi ja tarkastuksia jatketaan.

–Toivotaan, ettei mitään ole missään rikki, vaan öljyä on muuten päässyt vahingossa jokeen.

TIISTAINA havaittiin, että öljyä pääsee jostain myös Ihmistenojaan. Mäkelä ei usko Paimionjoen ja Ihmistenojan vahinkojen olevan yhteydessä keskenään, sillä paikat ovat toisistaan erillään. Ihmistenojan tilannetta oltiin menossa tarkistamaan torstaina.
Ympäristövahinkojen osalta Mäkelä toivoo, että havainnot tulisivat suoraan ympäristönsuojelun viranomaisille. Tämä nopeuttaisi ja helpottaisi hänen mukaansa tilanteeseen tarttumista. Pääsiäisenä ympäristönsuojelulla tokikaan ei ollut päivystystä, vaan tieto meni ensin pelastusviranomaisille. Ihmistenojan tilanteesta Mäkelä sai tiedon Auranmaan Viikkolehden nettiuutisesta.

–Meille voi laittaa havainnoista tietoa sähköpostitse osoitteeseen ymparisto@koski.fi tai voi soittaa tai laittaa tekstiviestiä, Mäkelä neuvoo.