Koirapuisto halutaan kaikkien saavutettaville – Kosken koiraväki uskoo puiston lisäävän hyvinvointia

0
Kirsi Venäläinen, Maija Laine, Tytti Mäkelä ja Virpi Hahko koirineen toivovat kovasti Koskelle koirapuistoa. Lillillä, Carpolla ja Pavarotilla oli riemukas tapaaminen, kun ne pääsivät leikkimään Laineen kotipihan aitaukseen.

KOSKI. Koskelle on yritetty viimeiset 20 vuotta saada koirapuistoa. Nyt koirapiireissä ollaan toiveikkaita, että kunnanväen ajatukset koirapuistosta olisivat vihdoin muuttuneet puistolle suotuisammiksi. Koirapuistolle osoitettu paikka Isokuovintiellä ei kuitenkaan tyydytä puistoa aktiivisesti ajavia. Heidän mukaansa koirapuisto tulee sijoittaa keskustaan, jotta se on kaikkien saavutettavissa.

–Koirapuistolle nyt osoitettu alue on monessakin mielessä kelvoton. Pitäisi kävellä viiden kilometrin lenkki, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Sinne on myös osoitettu nuorille paikka rellestää autojen ja mopojen kanssa. Käyttöaste tulisi olemaan vähäinen, Tytti Mäkelä , Esa Mäkelä ja Maija Laine sanovat.

Tytti Mäkelä myös toteaa, ettei puisto syntyisi sinne halvalla, koska metsäaluetta pitäisi raivata, maata tasoittaa ja valot laittaa.

Laine toteaa kunnassa olevan paljon iäkkäitä koiranomistajia, joille Isokuovintie olisi liian kaukana. Koirapuistolle ei myöskään olisi luontevaa eikä koiraystävällistä kulkua.

–Olisi aika nolo juttu tehdä aitaus paikkaan, jonne ei ole kulkua, koirapuistoa alusta asti kuntaan ajamassa ollut Virpi Hahko huomauttaa.

Heillä onkin mielessä toimivampi alue Koskentien varrelta kirkkoa vastapäätä, Itsenäisyydenpuistossa. Siellä olisi heidän mukaansa jo vaaditut valot ja kuiva paikka olemassa, riittäisi kun alueen rajaisi aidalla. Asutukseenkin jäisi yli 50 metriä.

Esa Mäkelä laskee, ettei koirapuisto veisi kuin 8–10 prosenttia alueesta ja loppu tila jäisi muille toiminnoille. Aikanaan koirapuistoa on kyseiselle tontille soviteltukin, mutta hanke kaatui naapureiden vastustukseen. Esa Mäkelä on sitä mieltä, että vastustus perustuu vääriin luuloihin sotkusta ja metelistä.

–Kakat kerätään pois ja kuuletko haukuntaa, Mäkelä sanoo viitaten Laineen pihamaalla aidatulla alueella temmeltäviin koiriin.

–Ei ne hauku, kun niillä on muuta ohjelmaa.

Laine puolestaan rauhoittelee naapureita, ettei kukaan koiriaan yöllä puistossa juoksuttaisi.

Isokuovintien huonoiksi puoliksi Tytti Mäkelä laskee myös sen, ettei sinne mennessä olisi varmuutta, onko siellä muita paikalla.

–Tuossa Itsenäisyydenpuistossa sen näkisi jo kaukaa.

Tytti Mäkelä perustelee koirapuiston tarvetta koirien nykyisellä isolla määrällä sekä niiden oikeudella päästä joskus vapaana juoksemaan.

–Ei se ole koiran liikuntaa, että kulkee narun päässä. Niiden pitää päästä leikkimään muiden kanssa, Esa Mäkelä sanoo.

Laine ja Hahko huomauttavat koirien sosiaalistamisen olevan tärkeää ja Tytti Mäkelä toteaa koirapuiston tarjoavan sosiaalista kanssakäymistä myös koirien omistajille.

–Muidenkin kuin koiranomistajien voisi olla kiva katsoa koirien temmeltämistä, Laine pohtii.

Kirsi Venäläisen mukaan koirapuisto olisi tervetullut, jotta omistajan vanhat jalat saisivat levätä vaikka koira juoksisikin.

–Keskustassa on vähän lenkkimaastoja, siihen tyrtyy kun samoja kulkee, hän sanoo ja huomauttaa, että menee minne vaan, on mentävä asvalttitietä pitkin.

–Kesäaikana kuuma asvaltti on koiralle hankala, Laine toteaa.

Hahko pitää pentujen kasvulle ja kehitykselle tärkeänä, että ne pääsevät kontaktiin muiden koirien kanssa. Tällä tavoin voidaan hänen mukaansa välttää esimerkiksi remmirähinöitä.

Hevonlinnallakin voi koirien kanssa ulkoilla, mutta sielläkään koiria ei voi pitää vapaana eikä koiraseura ole taattu. Hevonlinnaan meno edellyttää myös auton omistamista, eikä koiraväki oikein piittaa käärmeistä, joita siellä on nähty.

–Kerran kun olimme Hevonlinnalla, jouduimme korvaamaan frisbeekiekon, Esa Mäkelä lisää.

Koirapuiston kuntaan saamiseksi koiraväki on perustanut Kosken koirapuisto ry:n, joka on valmis kantamaan kortensa kekoon muun muassa puiston siistinä pitämiseksi. Tytti Mäkelä kuitenkin huomauttaa, että koirapuistot yleensä ovat kuntien tarjoamaa palvelua. Hän näkee, että koirapuisto voisi olla kunnalle vetovoimatekijä, joka houkuttelee uusia asukkaita. Puiston tarpeellisuudesta kertoo hänen mukaansa myös se, että toiveen tiimoilta Facebookiin perustettu ryhmä keräsi parissa päivässä 120 seuraajaa.


 

Kunnan ja yhdistyksen yhteistyö toimii Auran koirapuistossa hyvin

Auranmaan ainoa koirapuisto sijaitsee Aurassa, jossa puistoa kunnostettiin ja laajennettiin reilu vuosi sitten. Teknisen johtajan Kari Tuohen mukaan koirapuiston uusi puoli on toiminut hyvin samoin kuin yhteistyö Auranmaan Koiraystävät ry:n kanssa. Yhdistys vastaa puiston siivoamisesta.

–Puiston vanhan puolen aidassa on ollut vähän elämistä ja portista on tullut viestiä, ettei se toimi, mutta muuten ei ole kuulunut mitään negatiivista. Käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä, Tuohi kertoo.

Tuohen mukaan koirapuiston ylläpidosta ei ole koitunut kunnalle kohtuutonta vaivaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän