Kosken lukiosta valkolakin saava Niilo-Kustaa Rautoma tähtää Kemian laitokselle Turun yliopistoon

0
Niilo-Kustaa Rautoma suoritti Kosken lukion kolmessa vuodessa.
Niilo-Kustaa Rautoma suoritti Kosken lukion kolmessa vuodessa.

KOSKI. Kosken lukiosta valkolakin saava Niilo-Kustaa Rautoma hyvästelee tutuksi tulleen opinahjon haikein mielin. 120 oppilaan lukio on hänen mielestään sopivan pieni. Kaikki tuntevat toisensa ja opettajilla on aikaa sekä osaamista huomioida opiskelijat yksilöinä.

– Siksi kirjoituksetkin menivät kohdallani hyvin, tuore ylioppilas kehuu.

Erityisen kiinnostavana oppiaineena Rautoma pitää kemiaa ja sitä hän toivoo pääsevänsä lukemaan Turun yliopistoon.

Korkeakouluopintojen alkuun on kuitenkin vielä aikaa, sillä Porin prikaatissa heinäkuussa alkava asepalvelus tietää välivuotta opiskeluun.

Tauotus auttoi keskittymään

Työtahtia Niilo-Kustaa Rautoma piti lukiossa yllä jaksamisensa mukaan.

– Kun opiskelin, keskityin pelkästään siihen ja pidin välillä reiluja taukoja. Kännykän jätin aina opiskellessani sivuun, hän kertoo.

Ylioppilaskirjoitukset Rautoma aloitti viime syksynä suorittamalla saksan ja ruotsin kokeet. Tänä keväänä olivat vuorossa äidinkieli, pitkä matematiikka, pitkä englanti, kemia ja toistamiseen ruotsi, josta Rautoma tavoitteli entistä parempaa arvosanaa.

Lukioajan mukavimmaksi muistoksi hän mainitsee matkakurssin, joka vei Roomaan. Ryhmä tutustui siellä kulttuuriin, merkittäviin rakennuksiin ja ruokaan.

Opintojensa ohella Rautoma pelasi Kosken Kaiun riveissä lentopallon kakkossarjaa ja lisäksi hän oli Raision Loimun A-pojissa.

Kotiseutu vetää puoleensa

Jatko-opinnot tietävät muuttoa vieraisiin maisemiin, mutta valmistuttuaan Niilo-Kustaa Rautoma haluaisi asettua Koskelle, jos vaikka etätyöt sen sallivat.

– Tämä on kiva ja rauhallinen paikka asua, hän sanoo.

Valkolakkia Rautoma aikoo juhlia päättäjäisviikonloppuna lauantaina sekä sunnuntaina. Kaksipäiväiset kekkerit ovat tarpeen, sillä hänen pääkaupunkiseudulla asuva serkkunsa valmistuu samaan aikaan ja sukulaiset haluavat käydä onnittelemassa molempia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän