Pöytyälle voitto Superpesiksen kotiavauksesta

0
Aihetta tuuletutukseen. Pöytyän Urheilijat otti kauden ensimmäisen voittonsa naisten Superpesiksessä. Haminan Palloilijat kaatui selvin lukemin 2–0. Kuva: Timo Kesti

PöU–Haminan Palloilijat 2–0 (7–3, 4–3)
Pöytyän naisten superpesisjoukkue marssi keskiviikkona ensimmäisen kerran tällä kaudella kotiyleisön eteen, kun aurinkoiseen Kumilaan vieraaksi saapui Haminan Palloilijat. Ottelussa oli isot panokset, sillä joukkueet taistelevat lähtökohtaisesti samoista sijoituksista. Kamppailu olikin molempien jaksojen alussa tasaista vääntöä, mutta kolmansissa vuoropareissa Pöytyä repäisi aina riittävän etumatkan ja nappasi yli 400 katsojan iloksi voiton ja täydet kolme pistettä jaksoin 2–0 (7–3, 4–3).

Pöytyän paidassa ensimmäisen kotipelinsä pelannut Fanni Tuuri oli tyytyväinen ja kehui myös kotiyleisöä.

–Meillä kulki peli tosi hyvin, saatiin juoksutili auki ensimmäisellä jaksolla ja oli hyvä hurmos koko ajan päällä. Itsellä on ollut aiemmissa peleissä nihkeää, mutta nyt päästiin hyvin käyntiin. Tästä on hyvä jatkaa, tuumaili Tuuri.

Ensimmäisessä vuorossa Hamina meni 0–1-johtoon, mutta Pöytyä onnistui tasoituksessa, kun Sanni Kyläpekka livisti harhaheitolla kotipesään. Toisessa vuorossa sama kaava toistui. Tällä kertaa Pöytyän tasoitus syntyi Maria Sveholmin välilyönnillä, jolla kotiin pinkoi Minttu Reunanen.

Kolmannessa vuoroparissa Hamina jatkoi tuttua yhden juoksun tahtia, mutta tasoittavalla Pöytyä sai sisäpelinsä hurmioon räväyttämällä taululle viisi juoksua ja siirtyi 7–3-johtoon. Ensin kotiyleisöä huudatti Kyläpekka, joka tykitti pallon kakkospuolelta läpi ja kiersi kunnarin tyhjään kenttään. Tulitusta täydensivät Essi Ilmasen ja Sveholmin välilyönneillä tulleet kotiutukset. Pöytyän punavalkoisten myllytys yltyi, kun Julia Ruoho täräytti lyöntinsä kolmosrajasta läpi ja kotipesään kiiruhtivat Iida Lomppi sekä Tuuri.

Päätösvuorossa Pöytyän ulkokenttä oli tyly ja jätti Haminan vaille mahdollisuuksia.

Kotijoukkue siirtyi toisella jaksolla nopeasti johtoon, kun Reunasen lyönti painui kolmospuolelle väliin ja Emilia Helminen spurttasi kotiin. Tasoittavalla Pöytyän ulkopeli nollasi tehokkaasti vieraiden yritykset. Hamina nousi kuitenkin toisessa vuoroparissa tasoihin kotiutuslyönnin pomppiessa etukentän räpylöissä. Pöytyä löysi sisäpelin tehonsa jälleen katkonaisessa kolmannessa vuorossa, kun ensin Ilmasen lyönti sujahti kakkosjatkeelle ja Sanni Männistö kipitti juoksun kotiin. Hetkeä myöhemmin Vilja Aholan lyönti kimpoili suotuisasti polttolinjassa, sen avulla Ilmanen ja Tuuri veivät Pöytyän jo 4–1-johtoon. Tasoittavalla Hamina teki yhden kaventavan juoksun harhaheiton turvin.

Päätösvuorossa Pöytyä ei yrityksestä huolimatta onnistunut juoksunteossa. Jännitys tiivistyi tasoittavalla, jossa Hamina nousi jo juoksun päähän jälleen harhaheiton siivittämänä, mutta Pöytyän ulkokenttä onnistui pysäyttämään vieraiden kirin läpi ottelun hyvin pelanneen lukkari Lydia Eskolan johdolla. Pöytyän parhaina pelaajina palkittiin Fanni Tuuri ja Minttu Reunanen.

Pelinjohtaja Mika Lehto riemuitsi voitosta, mutta löysi kehitettävääkin.

–Sisäpelissä saatiin onnistumisia monelle pelaajalle ja ketsuppipulloa auki. Ulkopeli oli ylipäänsä erittäin hyvää ja Eskolan lukkarointi oli eri tasolla kuin edellisissä peleissä. Annoimme vastustajalle kuitenkin kolme juoksua harhaheitoilla, joten siinä on vielä parannettavaa, Lehto mietiskeli.

Jere Hellsten


 

Pöytyän kausi jatkuu lauantaina 18.5. vieraspelillä Vihdissä Hyvinkään Tahkoa vastaan. Seuraava kotiottelu on vuorossa perjantaina 24.5., kun Kumilaan vieraaksi saapuu Jyväskylän Kirittäret.