Naputus: ”Eikö Pöytyän kokoisesta kunnasta löydy tuuvoimapuistolle muuta paikkaa?”

0

Ihmettelen tuulimyllyjen suosijoita. Rahan himo on valtava. Voimaloista koituu vain muutamille hyöty ja ympäristölle suuri haitta. Ruotsissa jo paljon konkursseja tuulivoimaloiden vuoksi. Entä kuka korjaa jäljet? Pöytyällä seurakuntakin myötämielinen; jälleen yksi syy erota kirkosta. Ennen rauhallinen maaseutu on kuin Linnanmäki aurinkopaneeleineen ja tuulimyllyineen. Laittakaa nimiä listaan, jos olette samaa kuin minä, että ei tuulivoimaa Pöytyälle.
Pitääkö muuttaa sademetsään vai onko enää niitäkään?

Ei voi sanoa enää olevani ylpeä pöytyäläinen kunnan suunnitellessa tuulivoimapuistoa Kurjenrahkan kansallispuiston läheisyyteen. Nyt jo tiedetään kuinka haittaavia kyseiset voimalat ovat erityisesti linnuille – saatikka voimaloiden osuessa muun muassa kurkien päämuuttoreitille. Eikö ihan oikeasti Pöytyän kokoisesta kunnasta löydy muuta paikkaa?
Hilja Isotalo

N-sanasta ja rasismista. Jos nuori arabimies tai Afrikasta tullut pakolainen syyllistyvät rikokseen, se ei johdu heidän rodustaan tai uskonnostaan. Ehkäpä enemmän kotimaidensa väkivallasta, sekasortoisesta tilanteesta, heikoista koulunkäynti- ja sivistysmahdollisuuksista. N-sanasta ja kamelivitseistä vihapuheeseen, vihapuheesta vihatekoihin. Rasisminvastainen kampanja on hyvä aloittaa oman päänsä sisältä.
Tolkun ihminen

Mielipidekirjoituksessa (AVL 28.6.) kommentoitiin kohtuuttoman pitkään kestävää aikaa sairauslomatodistuksen saamiseen terveyskeskuksesta. Kirjoituksesta päätellen oli kyse pitkähköstä sairausloman tarpeesta. Nykyohjeistuksen mukaan erityisesti pitkissä sairauslomista tarvitaan aina myös työterveyslääkärin kannanotto. Ajatuksena, että työkykyisyyden arvio saadaan myös työolot tuntevalta lääkäriltä ja että tulee huomioiduksi työtehtävien muokkausmahdollisuus henkilölle soveltuvaksi. Olikohan siis mielipidekirjoittaja ollut yhteydessä työterveyshuoltoon.
Sairausloman arvio työterveyshuollosta

Menee hermo! Ihmetyttää omistajat, jotka eivät kerää koiransa jätöksiä. Harmittaa, kun oma koira sotkee tassunsa niihin. Kerään oman koirani jätökset. Inhottaa nähdä ympärillä muiden jättämiä kasoja. Pussit eivät paljon maksa ja se pitää ottaa huomioon lemmikkiä ottaessaan.
Kerääjä

Ällös ihmetelkö, jos istun Kosken Salessa, vastapäätä kassaa. Tavarani ovat hihnalla. Selkäni ei kestä seisomista.
Lasu

Sydämellinen kiitos kaikille teille, jotka jaksoitte suunnitella ja järjestää Mellilä-päivän toritapahtuman! Kiitokset myös ”iltariennoista” Lounaspaikalle ja Kievariin.

Oliko se tiistain sekava tekstiviesti omenankukan väristä joku huumekaupan viesti?
Vähän kontrollia

Toimitus vastaa: Ei ollut. Kyseisen naputuksen kirjoittaja on tiedossa. Hän on kirjoituksellaan halunnut luoda Naputus-palstalle taiteellista tunnelmaa runollisella ilmaisulla.
Auranmaan Viikkolehden toimitus


 

Naputa: kiitä, kehu, purnaa! Lähetä mielipiteesi Naputus-palstalle tekstiviestinä. Näppäile teksti NAPUTUS välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 17252. Yhden viestin hinta on 0,95 euroa/160 merkkiä. Naputuksen voi lähettää myös osoitteeseen toimitus@avl.fi tai osoitteessa www.avl.fi/palaute (valitse osasto ”mielipidekirjoitus”).

HUOM: Kun lähetät naputuksen nettisivujen lomakkeella, kirjoitathan lomakkeeseen myös oman nimesi sekä sähköpostiosoitteesi tai puhelinnumerosi. Emme julkaise kirjoituksia, joiden lähettäjästä meillä ei ole tietoa.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän