Aurassa valmistellaan jo joulua – Ajoneuvojen haku jouluvalokulkueeseen on alkanut

0
Ajoneuvojen jouluvalokulkue tuo valoa pimeään. Viime vuonna MTY Heikolan Joulufoortti toivotti näyttävästi kaikille hyvää joulua. Kuva: AVL:n arkisto/Tuomas Honkasalo

AURA. Auran perinteinen joulunavaus ja ajoneuvojen jouluvalokulkue lähestyvät. Perjantaina 29.11. pidettävän tapahtuman valmistelut ovat jo hyvässä vauhdissa, ja ajoneuvojen haku jouluvalokulkueeseen on parhaillaan käynnissä.

Osallistumaan mielivien tulee ilmoittaa halukkuudestaan 10.10. mennessä.

Paikkoja kulkueessa on rajoitetusti. Auran Yrittäjien raati tulee valitsemaan kulkueeseen osallistuvat ajoneuvot.

Vuonna 2021 ensimmäistä kertaa järjestetty ajoneuvojen jouluvalokulkue on noussut ainutlaatuiseksi ilmiöksi.

–Auran joulunavaus on hieno esimerkki siitä, mitä saamme aikaan yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Tämä tapahtuma luo iloa ja yhteisöllisyyttä, kommentoi Auran kunnanjohtaja Terhi Källi tapahtuman tiedotteessa.

Myös Auraamon piha-alueen ja joulupolun joulunavaustapahtumaa suunnitellaan jo täyttä häkää. Vapaaehtoisten ilta järjestetään maanantaina 7.10. Auran kunnantalolla. Iltaan ovat tervetulleita kaikki yritykset, yhdistykset ja muut toimijat, jotka ovat kiinnostuneet tapahtumajärjestelyihin osallistumisesta.

Vapaaehtoisten ilta maanantaina 7.10. klo 17–19 Auran kunnantalolla
Lisätietoja ja linkki osallistumislomakkeeseen osoitteessa aura.fi/joulunavaus

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän