Ei yhtään pöllömmät juhlailtamat – Pöytyän Pöllöt juhli 40-vuotista taivaltaan iltamilla

0
Juhlatilaisuudessa jaettiin myös kunniamerkkejä. Annika Niemi ja Jaana Lehtonen saivat Lounais- Suomen partiopiirin pronssisen ansiomitalin, Lea Laaksonen Suomen Partiolaisten pronssisen ansiomitalin ja Paula Väisänen Lounais-Suomen partiopiirin pronssisen ansiomitalin. Amanda Kuusisto, 6, ei vielä saanut mitaleja, mutta osallistui innolla juhlahumuun. Kuva: Tuomas Honkasalo

PÖYTYÄ. Pöytyän Pöllöistä tuli tänä vuonna keski-ikäisiä, kun partiolippukunta täytti neljäkymmentä vuotta. Moni keski-ikäinen alkaa valittaa ruuhkavuosista ja nivelkolotuksista, mutta partiossa ei näin ole. Pöytyän Pöllöissä on täysi vauhti päällä.

Kyntäjäntuvalla syntymäpäiväjuhlaa iltamien merkeissä viettäneet ”pöllöt” hymyilivät, huudahtelivat ja pitivät puheita viime lauantaina. Nähtiin iltamissa myös muotinäytös, joskaan ei ihan sanan perinteisessä merkityksessä.

Lippukunnanjohtaja Heidi Bister näki partion arvomaailman vain korostuvan nopeasti muuttuvassa ajassa.

–Sitä tärkeämpää on korostaa aitoa tekemistä, kun laitteet meinaavat viedä vapaa-ajalla nuoret ja lapset mennessään. Partiossa jätetään laitteet kotiin ja mennään metsään. Yhdessä tekeminen ja toisista välittäminen ovat arvoina myös entistä ajankohtaisempia, vaikka ne ovat olleet olemassa jo silloin, kun partio on alkanut, Bister linjasi.

Juhlavuosi on lisännyt yhteenkuuluvuuden tunnetta lippukunnassa.

–On hauskaa huomata noista pienistä partiolaisista, joilla on vaan muutama vuosi partiotaivalta kuljettuna, että hekin ovat todella täpinöissään, että me täytetään 40 vuotta, Bister naurahti. Fiilis tarttuu.
(Juttu jatkuu kuvagallerian jälkeen.)

Pöytyän Eräkarhuina aikanaan perustettu lippukunta voi hyvin. Jäseniä on mukavasti, vaikka partioliikkeen jäsenmäärä on ollut laskusuhdanteinen, tosin lähinnä lapsien määrän vähenemisenkin vuoksi. Toiminnassa on runsaasti aikuisia mukana, mikä on usein haaste lippukunnille.

–Meillä on suhteellisesti todella paljon KoGi- eli johtajakurssin käyneitä partionjohtajia, kertoi Outi Riikonen.

Partiotaipaleensa melkein 40 vuotta sitten aloittanut Taina Jaakkola aloitti heti johtajahommista. Kunniavieraaksi juhliin kutsuttu Jaakkola näki myös partion arvot tärkeänä.

–Partion arvopohja ja terveet elämäntavat ovat olleet minulle tärkeitä sekä tietysti se hauskuus. Itselleni paras partiomuisto on varmasti se, kun purjehdittiin joutsenolaisten ystävyyslippukuntalaisten kanssa Rokan saareen ja rakennettiin sinne kokonainen leiri kaikkine rakenteineen ja vietettiin siellä viikko. Olin muun muassa saunaa rakentamassa. Voi olla, että siellä satoikin, mutta muistan vaan ne hienot lämpimät päivät ja upean kokemuksen, Jaakkola myhäili.

Tuomas Honkasalo

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän