Saostussäiliöiden ekotyhjennys otettiin ensimmäisenä Suomessa koekäyttöön Marttilassa, Pöytyällä ja Kemiönsaaressa

0
Ensimmäisenä Suomessa ekotyhjennykset alkavat Kemiönsaaressa sekä Marttilan ja Pöytyän urakka-alueella. Kuva: Lounais-Suomen Jätehuolto

MARTTILA, PÖYTYÄ
Marttilassa, Pöytyällä ja Kemiönsaaressa on ensimmäisenä Suomessa otettu koekäyttöön saostussäiliöiden ekotyhjennys.

Ruotsissa saostussäiliöiden ekotyhjennysmenetelmä on ollut käytössä jo pitkään. Suomessa uutta menetelmää hyödynnetään nyt ensimmäisenä Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) alueella.

–Ekotyhjennyksessä saostussäilöstä imetään ensin pintaliete tyhjennysauton lietesäiliön lieteosaan. Sen jälkeen kirkas jätevesi imetään säiliön vesiosaan ja lopuksi saostussäiliön pohjalle kertynyt liete lieteosaan. Tyhjennyksen jälkeen vesi palautetaan saostussäiliöön, kertoo lietepalveluiden asiantuntija Fredrik Lindholm LSJH:n tiedotteessa.

Menetelmä ei sovellu umpisäiliöille, mutta osaan pienpuhdistamoista ekotyhjennys soveltuu hyvin. Silloin bakteerikantaa sisältävää vettä palautetaan tyhjennyksen jälkeen puhdistamoon. Uudenlaisella tyhjennyskalustolla voidaan kuitenkin tyhjentää kaikki säiliötyypit myös perinteisesti.

Kun saostussäiliön sisällöstä tarvitsee kuljettaa kunnallisiin puhdistamoihin tai Gasumin biokaasulaitokselle vain osa, selvitään pienemmillä ajokilometreillä ja päästöillä. Perinteisellä menetelmällä toteutetuissa tyhjennyksissä pääosa puhdistamoihin tuodusta seoksesta on vettä. Oman lisänsä ympäristöystävällisyyteen tuo LSJH:n mahdollisuus urakoiden ja reittien optimointiin.

–Haluamme rakentaa kustannustehokkaita ja ympäristöä vähemmän kuormittavia palveluita, ja lietepalvelut ovat tässä kokonaisuudessa merkittävä osa, Lindholm jatkaa.

Ekotyhjennyksiin siirrytään viimeistään vuoden 2025 alusta Kemiönsaaren, Marttilan, Pöytyän ja Naantalin urakka-alueilla, joissa yrittäjät ovat sitoutuneet aloittamaan saostussäiliöiden tyhjennykset uudella menetelmällä.

Viimeistään vuoden 2026 alusta ekotyhjennykset alkavat myös Aurassa, Kaarinassa, Liedossa, Paimiossa, Sauvossa ja Turussa.

Pääsääntö on, että saostussäiliöt ja pienpuhdistamot tulee tyhjentää kerran vuodessa, mutta yhden hengen asuttamalle kiinteistölle ja vapaa-ajan asunnolle tyhjennys voidaan tehdä kahden vuoden välein. Vain pesuvesiä keräävälle lietesäiliölle tyhjennysväli voi olla kolme vuotta. Myös lietteen omatoiminen käsittely on LSJH:n toimialueella edelleen mahdollista jätehuoltomääräykset huomioiden.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän