Tätä mieltä: ”Auran hoivakotia ei saa lakkauttaa”

0

Kauhistuin, kun sain tiedon, että Varha harkitsee Auran hoivakodin sulkemista. Tämä tarkoittaa, että kunnassa on jäljellä ainoastaan yksityinen vaihtoehto. Oliko tämä todella jotakin, mitä kunta olisi voinut arvata hyvinvointialueen aloittaessa ja täsmääkö se kunnan aikomukseen kehittyä vetäväksi ja kiinnostavaksi kunnaksi?

Äitini on asunut Auran hoivakodissa nyt yhden vuoden. Olisi hirvittävää muuttaa hänet jonnekin muualle: Aura on hänelle turvallinen kotipaikka. Kysymys on, selviytyisikö hän edes muutosta! Minä ainoana omaisena tunnen suurta pelkoa.

On vähintään kolme syytä, miksi Auran hoivakotia ei pidä lakkauttaa:

1. Asukkaiden näkökulma: On ryöstöä repiä nämä hauraat ihmiset toisistansa ja ennen kaikkea Auran Hoivakodin henkilökunnasta ja lähiympäristöstä. Heillä on luonnollinen toivomus saada viettää viimeiset päivänsä Aurassa, kotikunnassaan.

2. Auran hoivakoti on todella hyvin toimiva yksikkö. Siellä on kiinnostunut, pätevä henkilökunta. Paikallinen johtaja on luonut viihtyisän, rauhallisen ja turvallisen elinympäristön asukkaille.

3. Hyvin toimiva yhteistyö omaisten kanssa. Yleinen kommunikaatio, viestintä terveydentilasta ja eri tarpeista sujuu saumattomasti. Hyvin toimiva yhteistyö antaa myös omaisille turvaa ja rauhaa.

Haluan alleviivata, että Auran hoivakoti on esimerkillinen yksikkö, jota Varhan pitäisi tukea ja suojella. Olen vakuuttunut, että Auran paikallinen henkilökunta, paikallisen johtajan kanssa, olisi paras neuvonantaja toisille yksiköille ja suositeltava malliesimerkki uusille/toisille yksiköille.

Toivon sydämestäni, että Auran hoivakodin toimintaa päätetään jatkaa ja tukea.

Asukkaan tytär

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän