TET-jaksosta on monta hyötyä

0

Viime viikolla yhdeksäsluokkalaisia oli TET-jaksolla ottamassa tuntumaa työelämään. Myös Auranmaan Viikkolehti sai työelämääntutustujan, jonka ottamia valokuvia ja kirjoittamia tekstejä julkaistaan tämänpäiväisessä lehdessä.

Toki TET-jaksosta on vaivaa niin koululle, oppilaalle kuin työpaikoillekin, mutta ensimmäistä kertaa töihin astelevan nuoren perehdytykseen kannattaa uhrata aikaa: puhutaan työajoista, työtoverien tervehtimisestä, tauoista, hyvän ryhmähengen tärkeydestä sekä muista perusasioista.

Mielekkään tekemisen suunnittelu viikon jokaiselle päivälle ei ole helppoa. Tehtävien kun tulisi olla sellaisia, joista nuoren on mahdollista selvitä pitkälti omin avuin. TET-jakso Viikkolehdessä on yleensä ollut mielekäs niille, jotka tykkäävät kirjoittaa, valokuvata ja kohdata uusia ihmisiä. Kokemus on osoittanut, että etevimmät oppilaat hoitavat haastattelun ja kirjoittavat jutun lähes siinä missä ammattitoimittajat, mutta eihän sellaista voi edellyttää. Jaksolla on voitava kokeilla, mahdollisesti erehtyä ja lopulta onnistua.

Jos kaikki menee hyvin, nuori löytää TET-jaksolta itselleen mieluisan yhteisön sekä innostavaa tekemistä ja työpaikka puolestaan bongaa kehittymiskelpoisen tekijän, josta voi lopulta tulla uusi ammattilainen. Sekin on hyvä, jos nuori saa halun opiskella aivan toiselle alalle.

TET-harjoittelijan tulo taloon tarjoaa työpaikan edustajille tervehenkisen pysähtymishetken arkisen puurtamisen lomassa. Se pakottaa tarkastelemaan yhteisön toimintaa ja miettimään, miten niistä voi kertoa ymmärrettävästi. Siinä samalla tulee havaituksi tuulettamista kaipaavia pinttyneitä tapoja ja myös vahvuuksia, joista pidetään kiinni.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän