Konsta Reunaselle Yläneen Lions Clubin Ryhtipalkinto

0
Konsta Reunasen urheilusaavutukset näkyvät myös oman huoneen palkintohyllyllä.

PÖYTYÄ/Yläne. Yläneen Lions Clubin vuosittain jakama ryhtipalkinto ojennettiin Konsta Reunaselle tiistaina Kaidanojan Kartanolla. Urheilullinen nuori mies on palkinnosta mielissään.

–Onhan se hieno kunnianosoitus. Totta kai hienolta tuntuu, Reunanen vastaa tyypilliseen urheilutoimittajan kysymykseen.

Ryhtipalkinnon saajan on sääntöjen mukaan oltava elintavoiltaan esimerkillinen sekä työssään, opinnoissaan ja harrastuksissaan menestyvä. Vuosittain palkitaan korkeintaan kaksi 14–25-vuotiasta nuorta. Palkinto jaetaan kilpailuvuotta seuraavassa tammikuussa eli Reunanen sai vuoden 2024 ryhtipalkinnon.

Pallo kulkee perheessä

18-vuotiaan Säkylässä viimeistä vuotta lukiota käyvän nuorukaisen elämään urheilu liittyy monellakin tapaa, mutta ykköslaji on selkeä.

–Pelaan Yläneen Kirin miesten edustusjoukkueessa jalkapalloa. Peli- tai treenikengät vedän jalkaan 2–3 kertaa viikossa. Lisäksi valmennan Kirin tyttöjoukkuetta yhdessä sisareni Vilma Reunasen kanssa. Lisäksi käyn kuntosalilla ja pelaan salibandyä ja futsalia, Reunanen kertoo.

Jalkapallo kulkee perheessä suvussa, sillä Reunanen päätyi alunperin jalkapallon pariin jo alle kouluikäisenä, kun hänen isänsä veti Yläneellä jalkapalloporukkaa. Myöskin Porin Ässien fanittaminen on peritty isältä.

Reunanen on keskikenttäpelaaja.

–Keskikenttäpelaajan pitää olla ovela ja juonikas. Puolustajan pitää olla vahva ja hyökkääjän nopea, mutta keskikenttäpelaaja on pelin aivot, Reunanen kuvailee.

Idoli Liverpoolista

Myös Reunasen suurin idoli Steven Gerrard on keskikentän miehiä. Vuonna 2016 pelaajauransa lopettanut Gerrard on yksi Liverpoolin kaikkien aikojen parhaista pelaajista, joka tunnettiin johtajuudestaan, syöttötaidoistaan, kaukolaukauksistaan ja kyvystään nousta esiin tärkeillä hetkillä.

Vaikka voittokin pelimiehelle aina maistuu, Reunanen muistuttaa, että parasta liikunnassa on ilo.

–Liikkumalla saa paljon iloa elämään. Se on hyvä tapa puhdistaa ajatuksia ja tietysti tekee hyvää fyysisesti. Liikunta on myös yhteisöllinen tapa viettää vapaa-aikaa ja saada kavereita, Reunanen sanoo.

Yläne saa Reunaselta kiitosta liikunnallisuudestaan.

–Pieneksi paikkakunnaksi Yläneellä on paljon liikunnallista toimintaa kuten jalkapalloa ja yleisurheilua. Viime talvena saatiin miesten edustusjoukkuekin kasaan, Reunanen kiittelee.