
MARTTILA. –Täällä käy samanhenkisiä eli rentoja ja hauskoja ihmisiä. Saunassa ehtii puhumaan kaikesta, Anna-Maija Virtanen kuvailee Palaisten avantouimareita.
Virtanen on paljasjalkainen marttilalainen, joka käy Palaisissa uimassa jopa ilman saunaa useita kertoja viikossa. Uinti kylmässä avannossa maistuu hänelle iltaisin jumpan jälkeen ja jopa aamuviideltä.
Kahdesti viikossa, tiistaisin ja perjantaisin, Palaisissa lämpiää sauna. Silloinkin Virtanen on lähes aina paikalla.
Anna-Maija Virtanen ei ole ainoa, joka nauttii uimisesta kylmässä neliasteisessa vedessä.
Tammikuisena tiistaina Palaisiin ovat saapuneet paikalle myös paimiolaiset Raija Kuusisto ja Raisa Koivunen. Jälkimmäiselle uintihetki avannossa on ensimmäinen, mutta ei varmastikaan viimeinen.
– Kun siellä on hetken, sitä turtuu, eikä kylmyys tunnu enää miltään, Koivunen kuvailee.

Uusi sauna sähköjä vaille valmis
Marttilan vs. vapaa-aikapäällikkö Mirella Laine tietää, että Palaisten uimapaikassa riittää kävijöitä ympäri vuoden. Talven saunapäivinä paikalla on reilut 20 kävijää, kävijäennätys on peräti 44, joten vanha sauna pienine pukutiloineen on käynyt auttamatta liian ahtaaksi.
Uusi esteetön Palaisten sauna seisoo jo valmiina vanhan saunan vieressä, mutta vielä vailla sähköjä. Kun vanhan saunan lauteille mahtuu yhdeksän henkeä, on uuden saunan lauteilla tilaa peräti 20 saunojalle.
– Caruna on luvannut, että sähköt asennetaan kesäksi, Laine toteaa esitellessään uuden saunan tiloja Anna-Maija Virtaselle.

Palaisten uintipaikalla vakiouimarit huolehtivat vuorollaan myös saunan sulkemisesta ja paikan siisteydestä. Talkoohengen ansiosta saunapalvelua pystytään tarjoamaan uimareille läpi vuoden.
– Koska kunta on meille hyvä, me aina esitämme puutteet herra Vihtoselle tekniseen toimeen ja hän aina tulee auttamaan. Marttilassa on hirveän helppo toimia, Virtanen kiittelee.

Koko perheen voimin
Marttilalaiset Timo Lähde ja Sirkka Österman sekä heidän Liedossa asuvat tyttärensä Sanna-Mari Österman ja Katja Hurme ovat tulleet Palaisiin äiti Östermanin innoittamina. Hän kun on harrastanut avantouintia jo 40 vuotta.
– Vesi tuntuu kylmätä ja ihanalta. Joskus nuorena kokeilin avantouintia, mutta nyt aloitin kesällä kaksi vuotta sitten ja jatkoin vaan uimista syksyllä, kun säät kylmenivät, Katja Hurme kertoo.
Myös pikkusisko Sanna-Mari Österman aloitti lajin parissa kaksi vuotta sitten. Puolta vuotta myöhemmin myös perheen isä, Timo Lähde, saatiin uimaremmiin mukaan.
Nelikolla on paljon hyvää sanottavaa avantouinnin vaikutuksista. Uinti kylmässä saa olon rentoutuneeksi, tuo hyvää mieltä, pitää flunssat loitolla ja estää palelemista.
– Minä olen oikea vilukissa, mutta sen jälkeen kun aloitin avantouinnin, tarkenen paremmin, Katja Hurme vakuuttaa.
Palaisten sauna lämpiää tiistaisin ja perjantaisin klo 15–20, os. Palaistentie 436, Marttila.

FAKTA: Anna-Maija Virtasen vinkit avantouintiin
Neopreenihansikkaat käteen
Jalkaan talviuintiin sopivat tossut, jotka estävät liukkautta
Lämmin päähine päähän
Taktiikkana vaatteet pois ja ensin uimaan, sitten vasta saunaan
Viimeisen uintikerran jälkeen ei mennä enää saunaan