Minna Hallanheimo esittää aurinkovoimalahankkeiden keskeyttämistä Liedossa

0

LIETO/Tarvasjoki. Tarvasjokelainen kaupunginvaltuutettu Minna Hallanheimo (kesk.) on jättänyt Liedon kaupunginvaltuustossa valtuustoaloitteen Liedossa vireillä olevien teollisen mittakaavan aurinkovoimalahankkeiden keskeyttämisestä. Hallanheimo esittää, että hankkeiden edistäminen keskeytetään Liedossa siihen saakka, kunnes voimaloiden kaavoitusta ja rakentamista ohjaava lainsäädäntö valmistuu.

Hallanheimon mukaan Liedossa valmistellaan parhaillaan elintarviketuotannossa oleville pelloille ainakin kolmea aurinkovoimalahanketta, joiden yhteispinta-ala on noin 170 hehtaaria. Varsinais-Suomen alueella on vireillä Hallanheimon kokoamien tietojen perusteella ainakin 23 hanketta, joiden yhteispinta-ala on noin 2500 hehtaaria.

Aloitteen mukaan voimaloiden sijaintikuntien saaman verohyödyn suuruus on täysin ennakoimaton ja voi jäädä haittoihin nähden melko mitättömäksi. Valtionvarainministeriö valmistelee parhaillaan uutta lainsäädäntöä, jonka valmistelussa on tarkasteltu erityisesti tuulivoima- ja aurinkovoimalaitosten kiinteistöveron mahdollista sisältymistä valtionosuusjärjestelmän tasauksen laskentaperusteisiin.

–Kiinteistöverojen toivossa voi käydä niin, että menetämme kaupunkimme maisemallisen vetovoiman ja heikennämme merkittävästi kuntalaistemme asumisviihtyvyyttä saamatta kuitenkaan merkittäviä verohyötyjä. Usein hankkeiden takana ovat myös ulkomaalaiset yritykset ja sijoittajat, Hallanheimo kirjoittaa.

Hallanheimo mukaan aurinkovoimahankkeiden työllistävät vaikutukset jäävät vaatimattomiksi.

–Paneelikenttien valmisteluvaiheessa paikallisille yrittäjille saattaa tarjoutua hetkelliset työmarkkinat, mutta sekään ei ole itsestään selvyys kilpailutusten jälkeen. Samalla poistuu vuosikymmeniksi tai lopullisesti ne työpaikat, jotka ruuantuotanto ja maanviljely tarjoavat elintarvikeketjussaan, Hallanheimo kirjoittaa.

Hallanheimo vaatii lainvoimaisten kaavojen kaavamerkintöjen kunnioittamista; siten asukkaille luodaan luottamuksen ilmapiiri niiden vaikuttavuuteen.

–Voimala rakentamista ohjaavan lainsäädännön ollessa kesken, kaavoitusta ei pidä edistää pelkästään hakijan näkökulmasta, koska hankehakemukset työllistävät merkittävästi kunnan viranhaltijoita, vieden resursseja muilta palveluilta ja kehitystyöltä, Hallanheimo toteaa.

Hallanheimon mukaan sähkönsaannin turvaamiseksi olisi kuitenkin uusien teollisuushallien ja rakennusten katoille vaadittava rakenteet, jotka kestävät aurinkopaneelit.