Toivottavasti Pöytyällä tuulivoimayhtiö noudattaa hallituksen esitystä etäisyydestä asutukseen.
Hannu
Tuulivoima sopisi paremmin muun teollisuuden kylkeen tai pellolle valtatien viereen.
Luonnossa liikkuva
En katso myöskään niitä Marttilan tuulivoimalan sijoituspaikkoja oikeaksi. Jo 1969 lähtien olen vaellellut niissä metsissä (vanhasta kotipaikastani Kuusjoen, Kosken ja Marttilan rajalta) noin 6 kilometrin matkaa. Kesällä menin metsien läpi jalkaisin, talvella suksilla töitteni jälkeen.
Lasu
Koskella on jäänyt kevättyöt hieman vaiheeseen. Hiekoitussepeliä on vielä paljon harjaamatta. Rikkoo kenkien pohjat ja tekee rumaa jälkeä, jos kaatuu. Eikä se loppupeleissä ole niin kaunista katseltavaakaan.
Tiistain (6.5) lehdessä käsiteltiin Marttilan aurinkovoimalasta tehtyjen valitusten vastineiden antamista. Jutussa oli mainittu 11 kertaa sana lautakunta, mutta ei kertaakaan, mikä lautakunta vastineet oli antanut.
Tarkkuutta uutisointiin
Toimitus tarkentaa: Kyseessä oli Marttilan tekninen lautakunta.
Auranmaan Viikkolehden toimitus
Evankelisluterilaisen kirkon ei tule sinetöidä samaa sukupuolta olevien liittoja – hoidetaan ne liitot jatkossakin maistraatissa. Raamatun mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen rakkausliitto niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Kirkon ohjekirja on Raamattu ja maistraatissa toimitaan puolestaan maallisen lain mukaan.
Ilkka Soukka
Liedon seurakunnan kirkkovaltuuston varajäsen, Aura
Kirkkovaltuuston jäsenistä pitäisi tehdä syntiluettelo nimet mainiten.
Naputa: kiitä, kehu, purnaa! Lähetä mielipiteesi Naputus-palstalle tekstiviestinä. Näppäile teksti NAPUTUS välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 17252. Yhden viestin hinta on 0,95 euroa/160 merkkiä. Naputuksen voi lähettää myös osoitteeseen toimitus@avl.fi tai osoitteessa www.avl.fi/palaute (valitse osasto ”mielipidekirjoitus”).
HUOM: Kun lähetät naputuksen nettisivujen lomakkeella, kirjoitathan lomakkeeseen myös oman nimesi sekä sähköpostiosoitteesi tai puhelinnumerosi. Emme julkaise kirjoituksia, joiden lähettäjästä meillä ei ole tietoa.