Nuortentuvan ja kunnantalon välisellä kentällä haukuttiin tuomareita, mutta onneksi haukut antoivat coton de tulearit eli valkoiset ja karvaiset pikkukoirat. Suloisia karvaturreja arvosteltiin tuomarien toimesta ahkerasti, sillä käynnissä oli match show. Kuva: Tuomas Honkasalo

Harrasteohjaaja Hanna Jolkki testaili leiman toimintaa tyhjään passiin odottaessaan väkirynnäkköä. Taidevintin näyttelyssä kävikin lauantaina runsaasti yleisöä, sillä uusi kohde kiinnosti niin kuntalaisia kuin ulkopaikkakuntalaisiakin. Kuva: Tuomas Honkasalo
Kosken Lions Clubin pisteellä sai rakentaa itselleen komean linnunpöntön. –Meillä on valmiiksi sahatut palat odottamassa tekijöitä. Kymmenisen pönttöä on jo tehty. Valmiin pöntön saa jokainen ripustaa ihan minne haluaa, vaikka sisälle kotiin, vitsaili klubin sihteeri Tuomo Ojala. Kuva: Tuomas Honkasalo

Digilehti