Manse PP–PöU 2–0 (8–3, 6–3)
Pöytyän Urheilijoiden urakka naisten Superpesiksessä jatkui lauantaina kovalla haasteella, kun joukkue matkasi Tampereelle hallitsevan Suomen mestarin Manse PP:n vieraaksi. Ensimmäisellä jaksolla tamperelaiset ottivat selvän voiton pääosin yhden tehokkaan sisävuoron siivittämänä. Tauon jälkeen Pöytyä kiusasi ennakkosuosikkia tosissaan, mutta Manse käänsi jakson itselleen läpilyönnillä ja kuittasi täydet pisteet jaksoin 2–0 (8–3, 6–3).
Pöytyän pelinjohtaja Mika Lehto harmitteli pelin kannalta ratkaisevia Mansen läpilyöntejä, mutta näki kamppailussa myös positiivista.
–Olen tyytyväinen tähän peliin tuloksesta huolimatta. Tämä ottelu oli meiltä paljon parempi verrattuna kahteen edelliseen. Nyt suorituksissa oli enemmän laatua, vaikka ykköspaloja tuli edelleen paljon ja ne söivät sisäpeliä, Lehto totesi.
Manse avasi juoksuhanat ensimmäisessä vuoroparissa välilyönnillä. Tamperelaiset jatkoivat onnistumisen jälkeen painostusta, mutta Pöytyän ulkokenttä piti pintansa. Punavalkoisten sisäpeli oli edellisten pelien tapaan ottelun alkuhetkillä tukkoista, eikä tilanteita nähty. Joukkueiden välinen ero repsahti kolmannessa vuoroparissa. Tamperelaiset tehtailivat peräti seitsemän juoksua lyöjäjokeri Maija Vastamäen johdolla, joka pamautti ajotilanteessa pallon kolmospuolelta läpi ja tyhjensi pajatson kunnarilla sekä kolmella tavallisella juoksulla. Pöytyä vastasi kotijoukkueen myllytykseen ja teki kolme juoksua.
Punavalkoisten avausjuoksu syntyi, kun heitto meni kakkospesältä harhaan ja Sini Haataja kirmasi kotipesään. Pöytyä sai onnistumisesta uutta energiaa ja Iida Lompin sekä Haatajan lyönneillä kotiin porhalsivat Emilia Helminen ja Lilli Mäkelä.
Toiselle jaksolle Pöytyä muokkasi hieman lyöntijärjestystään ja joukkueen sisäpeli antoi viitteitä paremmasta, vaikka avausvuorossa ei vielä tullut tulosta. Ulkopelissä punavalkoiset onnistuivat mainiosti pysäyttämään tamperelaisten kärkietenijät, mutta Manse teki kuitenkin kaksi juoksua Vastamäen läpilyönnin turvin. Pöytyän lyöntipeli heräsi tosissaan eloon toisen vuoroparin kolmella juoksulla ja joukkue siirtyi johtoon. Joukkueen kakkoskärki rakenteli palottoman ajolähdön Essi Ilmaselle, jonka kakkospuolen välilyönti avitti Fanni Tuurin kotipesään. Painostus jatkui, kun Mette Leskinen sivalsi pallon kolmoskopparin eteen ja Tiia Jokela spurttasi kotiin. Johtojuoksu 2–3:een näki päivänvalon, kun Mäkelän lyönnillä Alina Rosendahl ehti kotipesään. Pöytyäläisten harmiksi Manse onnistui lyöntivuorollaan 3–3-tasoituksessa viime hetkillä.
Kolmannessa vuoroparissa Pöytyä oli lähellä siirtyä uudelleen johtoon läpilyönnillä, mutta Helmisen kunnariyritys tyhjään kenttään päättyi kuitenkin paloon kolmospesälle ja tämän jälkeen vuoro jäi lyhyeksi. Manse lähti karkumatkalle, kun Virpi Hukan lyönti puhkoi kolmospuolen kunnarin ja kahden tavallisen juoksun arvoisesti. Pöytyän viimeinen kiri ei yrityksestä huolimatta tuottanut toivottua tulosta.
Pöytyän parhaina pelaajina palkittiin Lydia Eskola ja Sini Haataja.
Jere Hellsten
Pöytyän ottelut jatkuvat perjantaina 30.5. kello 18 kotikentällä, kun Kumilaan vieraaksi saapuu Porin Pesäkarhut.