Boksishop 2018 vaihtuva

Valkoinen töyhtöhyyppä kummastutti Koskella

Harvinainen valkoinen töyhtöhyyppä oli erittäin arka. Kuva on otettu noin sadan metrin etäisyydeltä. Kuva: Lauri Laukkanen

Harvinainen valkoinen töyhtöhyyppä oli erittäin arka. Kuva on otettu noin sadan metrin etäisyydeltä. Kuva: Lauri Laukkanen

KOSKI/Tapala. Koskelainen Lauri Laukkanen kohtasi viime lauantaina Kosken Tapalan kylässä erikoisen lintukummajaisen: lähes valkoisen töyhtöhyypän. Laukkasen mukaan valkoinen töyhtöhyyppä oli erittäin arka. Kuvan Laukkanen onnistui nappaamaan noin sadan metrin etäisyydeltä.
Laukkasen mukaan outo lintu viihtyi muiden töyhtöhyyppien kanssa Koskella kolmen päivän ajan; tiistaina sitä ei enää näkynyt.
Valkoisiin lintuihin ja albiinoihin erikoistunut kaarinalainen lintuharrastaja Harry Lehto kertoo, että valkoiset töyhtöhyypät ovat erittäin harvinaisia. Lehto kävi itse tutustumassa Kosken hyyppään maanantaina.
–Olen harrastanut lintuja 40 vuotta ja olen tätä ennen kohdannut vain kolme valkoista töyhtöhyyppää. Tämä oli ehdottomasti niistä valkoisin.
Lehto korostaa, ettei kyseessä ollut albiino, vaan leukistinen lintu. Leukismilla tarkoitetaan synnynnäistä muutosta pigmentin tuotannossa.
Lehdon mukaan värimuunnokset ovat linnuilla melko harvinaisia. Kahlaajalinnuista vain töyhtöhyypissä ja meriharakoissa on tavattu leukistisia yksilöitä.
Lehto arvelee, että parhaillaan Suomessa liihottaa kolme valkoista töyhtöhyyppää.

 



Kesälehti 2018
Digilehti

Lue Auranmaan Viikkolehti

Auranmaan Viikkolehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta tästä irtonumero

Tilaa Auranmaan Viikkolehti digitaalisena versiona

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Arkistot