Maija Tammi ehdolla vuoden lehtikuvaajaksi

0

Aurasta kotoisin oleva valokuvaaja Maija Tammi on ehdolla vuoden 2013 lehtikuvaajaksi. Tammen lisäksi tittelistä kisaa neljä muuta finalistia: Touko Hujanen, Markus Jokela, Meeri Koutaniemi ja Kaisa Rautaheimo.
Tammi saanut tittelin jo aiemmin: hänet valittiin vuoden lehtikuvaajaksi 2010.  Vuonna 2011 Tammi voitti Fotofinlandian kuvasarjallaan Bingo.
Tammi työskentelee kuvajournalistina, valokuva- ja videotaiteilijana niin New Yorkissa kuin Suomessakin. Lehtiuransa hän aloitti Auranmaan Viikkolehdessä vuonna 2001: tuolloin Tammi oli perustamassa Viikkolehden Smash-nuortensivua ja toimi pitkään Smashin toimittajana.
Yleisö voi käydä äänestämässä omaa suosikkiaan nettisivustolla www.vuodenlehtikuvat.fi tiistaihin 4. maaliskuuta saakka. Kilpailun järjestää Suomen Lehtikuvaajat ry.