Liedon kunnanhallitus äänesti uimahallin kiinni

1
Maanantaina kokoontuvan Liedon kunnanvaltuusto tekee lopullisen ratkaisun Tarvasjoen uimahallin kohtalosta.

LIETO. Liedon kunnanhallitus päätyi äänestyksen jälkeen esittämään kunnanvaltuustolle Tarvasjoen uimahallin lakkautusta. Esityksen mukaan uimahalli suljetaan 1.8. alkaen.

Perussuomalaisten Juhani Pilpola esitti Tomi Pohjankukan (kesk) kannattamana uimahallille jatkoaikaa. Pilpola esitti, että uimahallin toiminta lakkautettaisiin vasta siinä vaiheessa, kun Tarvasjoen uusi liikuntahalli valmistuu, mikäli Tarvashovin kiinteistö säilyy siihen asti kunnan omistuksessa. Kunta on käynyt kiinteistöstä neuvotteluja Tarvashovi Oy:n kanssa.

Pilpola perusteli esitystään sillä, että rakennuksessa joudutaan joka tapauksessa pitämään lämmöt ja sähköt päällä niin kauan kuin sitä käytetään koululaisliikuntaan. Pilpola huomautti uimahallin kuluista suurimman osan muodostuvan juuri sähköstä ja lämmöstä sekä kiinteistönhoidosta. Hän piti resurssien tuhlauksena lakkauttaa uimahalli ennen kuin koko rakennus poistuu käytöstä.

Pilpolan esitys hävisi äänin 2–9. Kunnalle arvioidaan kertyvän noin 130 000–140 000 euron säästöt uimahallin lakkautuksesta.

Myös kirjastoauton lakkautus meni kunnanhallituksessa lakkautusesityksen mukaan. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kirjastoauton toiminta lakkautetaan niin ikään 1.8. alkaen.

Kunnanvaltuusto tekee lopullisen ratkaisun uimahallin ja kirjastoauton kohtaloista ensi viikon maanantaina.

1 KOMMENTTI

  1. Aivan mielettömiä päätöksiä tehdään, kun tarvasjokelaisten palveluita heikennetään jatkuvasti

Kommenttien lisääminen on estetty.