Juoksukausi aloitettiin harvinaisen hyvässä pääsiäissäässä

0
Henri Ansio oli puolimaratonin nopein. Ansion aika oli 1.15,18. Kuva: Kiti Salonen
Henri Ansio oli puolimaratonin nopein. Ansion aika oli 1.15,18. Kuva: Kiti Salonen
Henri Ansio oli puolimaratonin nopein. Ansion aika oli 1.15,18. Kuva: Kiti Salonen

MARTTILA. Marttilassa juostiin pääsiäislauantaina viiden ja kymmenen kilometrin sekä puolimaratonin mestaruuksista. Aurinkoinen ja tuuleton sää suosi juoksijoita, joista osa onnistui parantamaan omaa ennätystään heti kauden avauskilpailussa. Puolimaratonilla nopein oli Henri Ansio, kympillä Maunu Toivari ja vitosella Taneli Vuori.
Kuudetta kertaa pääsiäisenä järjestetty tapahtuma keräsi tällä kertaa 73 juoksijaa. Lumi tai loska ei tänä vuonna kisaa häirinnyt myöhäisen pääsiäisen ansiosta: nyt reitit olivat juoksijoiden mukaan erinomaisessa kunnossa, mutta silti haastavat.
–Reitillä oli paljon mäkiä, mutta alamäet olivat onneksi sentään loivia. Niissä pystyi palauttelemaan, miesten 10 kilometrin juoksun voittanut Turun Urheiluliiton Maunu Toivari totesi.
Naisten 10 kilometrin nopein oli helsinkiläinen Liisa Jaatinen. Puolimaratonilla kovinta vauhtia piti Finnish Marathon Runners -seuraa edustava Henri Ansio.
Saman seuran väreissä juokseva Jussi Sjöberg paransi Marttilassa omaa ennätystään parilla minuutilla jääden Ansiosta vajaa kymmenen minuuttia.
–Loppu irtosi hyvin, vaikka viimeinen kilometri oli tappava. Itsestä tuli revittyä kaikki irti, tyytyväinen Sjöberg totesi.

Lue lisää 25.04.2014 lehdestä