Pasi Jokela nosti SM-kultaa, -pronssia ja Euroopan ennätyksiä

0
Pasi Jokela oli hurjassa iskussa Oulun SM-kisoissa.
Pasi Jokela oli hurjassa iskussa Oulun SM-kisoissa.
Pasi Jokela oli hurjassa iskussa Oulun SM-kisoissa.

PÖYTYÄ. Pöytyäläinen Pasi Jokela teki ”hattutempun” ja voitti kolmannen kerran peräkkäin raakavoimanoston SM-kilpailut.
Raakavoimanostossa ei voi käyttää nostoa tukevia trikoita, ainoastaan voimanostovyötä sekä polvi- ja rannesiteitä, Jokela selvittää raakavoimanoston eroa välinekilpailuun.
GPA-liiton järjestämän, Oulussa käydyn kisan voitto tuli 50–54-vuotiaiden 110 kilon sarjassa.
–Voitin vuonna 2012 Suomen mestaruuden 50–54-vuotiaiden 90 kilon sarjassa ja viime vuonna sadan kilon sarjassa. Kuntooni luottaen ilmoittauduin myös avoimeen sarjaan. Niinhän siinä kävi, että oman sarjan SM-kullan lisäksi avoimesta tuli pronssia, Jokela kertoo.
Kilpasarjassa Jokela sai jalkakyykyn tulokseksi 225 kiloa, penkkipunnerruksesta 160 kiloa ja maastavedosta 235 kiloa, joten yhteistulos oli 620 kiloa. Kuorrutetta kakulle tuli vielä siitä, että kaikki neljä tulosta ovat sarjan uusia Euroopan ennätyksiä. Myös edellinen, 570 kilon yhteistulosennätys oli Jokelan nimissä ja se tehtiin viime syksynä.
Jokelan seuraava virallinen kisa on heinäkuinen GPA:n liiton Suomen mestaruuskilpailu. Toukokuiset EM-kisat Jokela jättää väliin, koska ne pidetään Ukrainan Kiovassa.
–Kisojen järjestäminenkin on itse asiassa tässä tilanteessa epävarmaa, Jokela toteaa.