Pöytyälle luovutusvoitto Oripäästä haastepyöräilyssä

0

PÖYTYÄ, ORIPÄÄ. Tämänvuotinen Oripää–Pöytyä-haastepyöräily todella erotteli jyvät akanoista. Haastava keli karkotti kaikki oripääläiset osallistujat, joten kaikki kunnia kuuluu yhdeksälle paikalle huhkineelle pöytyäläiselle. Pöytyän liikuntasihteeri Markus Salo kertoo, että keli oli keskiviikkoiltaisen tapahtuman aikaan ”ihan hirveä”.

– Tuuli hirveästi, vettä ja räntää tuli taivaalta. Tapahtumaan lähtiessä mietin, että jokainen tällä kelillä osallistuva täytyy palkita.

Vuosittain järjestettävän haastepyöräilyn idea on, että porukkaa lähtee pyöräilemään sekä Oripäästä että Riihikoskelta ja mukaan voi liittyä matkan varrelta. Koko joukon kohtaamispaikka on puolessa välissä Ali-Raatikaisen hallilla Metsärannantiellä. Leikkimielisessä kilpailussa osallistujien määrä suhteutetaan kuntien asukaslukuihin, jolloin yksi oripääläinen vastaa neljää pöytyäläistä. Nyt voittajasta ei ollut epäillystä.

Osa pyöräilijöistä tuli kohtaamispaikan läheltä, mutta joku pyöräili Salon mukaan Riihikoskelta saakka. Kohtaamispaikalla kaikki paikalle kyenneet saivat arvonnassa palkinnon.

– Siellä muisteltiin, että ei näin hirveää keliä ole sattunut yhtenäkään kertana.

Haastepyöräilyn osallistujamäärät ovat olleet laskusuunnassa viime vuosina. Kun vielä vuonna 2006 paikalle saatiin satakunta pyöräilijää, viime vuonna osallistujia oli 48. Tästä huolimatta haastepyöräily aiotaan järjestää Salon mukaan ehdottomasti myös ensi vuonna. Mikäli tämän vuoden kaltainen osallistujakato tulee kahtena vuonna peräkkäin, sitten asiaa pitää miettiä uudelleen.