Mies heittää köyden veneeseen, hyppää itse perässä ja istahtaa kuskin paikalle. Moottori hyrähtää nätisti käyntiin ja kaasukahva kääntyy kevyesti. Hän pyöräyttää rattia ja vilkaisee viereiselle paikalle, jossa hymyillään auringon kanssa kilpaa.
Moottori jättää tyyneen veteen kuohuvan vaahtovanan ja aaltojen keinunnan. Helle on houkutellut järvelle useita veneitä, joista vilkutellaan iloisesti. Kesämökkien pihoilla on nostettu liput salkoon, ja rannoilla nautitaan helteisestä säästä.
Tuttu saari lähestyy. Mies sammuttaa moottorin ja antaa veneen lipua hiljalleen rantaan. Ystäväjoukko tulee laiturille ja heidät otetaan halauksin vastaan. Ystävän halaus on aito ja lämmin – niin kuin juhannusaattokin.
He kasaavat rantaan kokon, joka nousee nopeasti komeisiin mittoihin. Kokkoon päätyy myös vanha veneenrötiskö, johon liittyy paljon upeita kesämuistoja. Siinä on soudeltu ja suudeltu.
Kun kokko humahtaa valtaviin liekkeihin, mies vilkaisee rannalla olevia ihmisiä ja huomaa olevansa äärettömän onnellinen.
Hän katsoo pitkään puolisoaan, joka on yhtäkkiä se kukkamekkoinen nuori nainen, jonka hän tapasi tässä samalla rannalla, kauan sitten. Mies muistelee hymyillen, kuinka nainen oli kerännyt niityltä kukkia juhannustaikaa varten. Hän oli veikeä ilme kasvoillaan kertonut laittavansa kukat tyynyn alle, niin uneen ilmestyisi hänen tuleva aviomiehensä.
Mies oli tiennyt jo tuona juhannusyönä, että viereisessä teltassa nukkuvasta naisesta tulisi hänen vaimonsa. Siihen ei juhannustaikoja tarvittu, vaan mieletöntä rakkautta, joka edelleen kantaa juhannuksesta toiseen.