Auran kirppisrallissa laitetaan tavara kiertoon

0

AURA. Omistajilleen tarpeettomaksi käynyt tavara vaihtaa Aurassa omistajaa viikonloppuna. Sanna Laineen käyntiin polkaisemaa ja kotipihoille kurvaavaa kirppisrallia huristellaan pitkin Auraa sekä lauantaina että sunnuntaina.
Tavaran kierrättämisen lisäksi Laine näkee kirppisrallissa sosiaalisen tapahtuman ja mahdollisuuden vaikkapa uusille auralaisille tutustua uuteen kotikuntaan ja muihin auralaisiin.
Auran kirppisrallissa mukana on 49 kohdetta, joukossa muun muassa Cafesco, jonne ulkopaikkakuntalaisetkin pääsevät myymään omia tavaroitaan. Mukana on myös muita kohteita, joissa on useampia myyjiä, kuten Auran Aarteet ja Kurinna. Laine laskeekin, että myyjiä on tuplaten kohteisiin verrattuna.
Kohteet löytyvät Auran kirppisrallin Facebook-sivuille sekä Auran kunnan ja asukasyhdistyksen nettisivuille linkitetystä kartasta. Paperisia karttoja jaetaan Auran Aarteissa ja Kurinnassa. Tarkempia tietoja eri kohteissa myynnissä olevista tavaroista voi etsiä kirppisrallin Facebook-sivuilta, jonne osa myyjistä on laittanut omia mainoksiaan.
Nälkäisenä ja janoisena ei myöskään tarvitse pelätä kirppisrallireitille tuupertuvansa, vaan mukaan ilmoittautuneista myyjistä moni on lupautunut laittamaan pystyyn buffetin. Tiedot buffeteista löytyvät kirppisrallikartoista.

Auran kirppisralli 30.–31.8. klo 10–16.