Murtovarkaat ahkerina alkuviikosta

0

LOIMAA/Mellilä, PÖYTYÄ, AURA. Alkuviikosta Auranmaalla murtauduttiin tai yritettiin murtautua kolmeen eri asuntoon. Mellilässä Ojakkaantiellä omakotitaloon murtautuneet kähvelsivät kultaesineitä. Taloon oli menty irrotetun takaoven ikkunan kautta. Asunnon kauttaaltaan sekoittaneet varkaat veivät mukanaan kultaiset korut ja kellot. Varkaus havaittiin maanantaiaamulla, kun asukkaat palasivat kotiinsa.
Maanantai-illalla puoli kymmenen aikaan kaksi murtomiestä tunkeutui Pöytyällä Piimätiellä omakotitaloon. Miehet olivat päässeet jo talon sisätiloihin, mutta he poistuivat nopeasti asukkaan havaittua asian. Miehet eivät ehtineet anastaa asunnosta mitään.
Näiden tapausten lisäksi Aurassa yritettiin maanantai-iltana murtautua rivitaloasuntoon ikkuna irrottamalla.
Mahdolliset havainnot tekijöistä tai tekijöiden autoista voi ilmoittaa Loimaan poliisille numeroon 02 9541 7336.
Poliisilla on tutkittavanaan myös Aurassa Huuskantiellä tiistaiyöllä kello 2.25 aikaan tapahtunut varkauden yritys. Kahteen merikonttiin murtauduttiin lukitukset rikkomalla. Konttien sisätiloissa oli käyty, mutta niistä ei oltu anastettu mitään.

Alkuperäistä uutista on korjattu. Aiemmin uutisessa kerrottiin, että Mellilässä omakotitaloon olisi menty rikotun ikkunan kautta. Murtautujat pääsivät kuitenkin sisälle irrottamalla ikkunan.