Nyt jännitetään sadon laatua

0
Lämpimät viime päivät pelastivat syksyn sadosta paljon. Tapani Saarelainen pui vehnää viime perjantaina Kumilassa.

AURANMAA. Monin tavoin poikkeuksellisen kesän jälkeen pelloilta korjataan ainakin laadultaan keskimääräistä heikompaa satoa.

–Kasvukausi alkoi hyvin, sillä kylvöt tehtiin pääosin ennätyksellisen aikaisin, moni kylvi jo huhtikuun lämpimillä. Pitkä hellekausi hidasti kasvua, mutta laadun kannalta ongelmallisinta olivat elokuun runsaat sateet, kertoo Kosken maaseutuasiamies Into Lehtisaari.

Sateiden vuoksi varsinkin rehuksi menevästä vehnästä on odotettavissa ylitarjontaa ja sen hinta on huono. Myös viljojen yleinen hintataso näyttää viime vuotista heikommalta.

Elokuun pitkä sadejakso ja siitä seurannut laadun lasku kirpaisee erikoisesti kasvinviljelytiloja. Jos vehnä ei kelpaa leipäviljaksi, vaan menee rehuksi, siitä saatava hinta voi olla kolmanneksenkin heikompi.

–Kotieläintiloilla tilanne on parempi, koska vilja menee omaan käyttöön. Ongelmia tulee kuitenkin myös siellä, jos laatu on kärsinyt pahasti ja vilja on esimerkiksi itänyt pystyy, Lehtisaari sanoo.

Lue lisää 9.9.2014 lehdestä